
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76511 ***

language: Finnish




TIES MIKÄ LIE!

Nelinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

VILHO MALINEN





Jyväskylässä,
K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
1920.




HENKILÖT:

KALLIO, näyttelijä.
RAILA, nuorisoseuran esimies.
MAJATALON ISÄNTÄ.
MAJATALON EMÄNTÄ
MAIJA, heidän kasvattinsa.
ALATALON ISÄNTÄ.
ALATALON EMÄNTÄ.
MAIJASTIINA, heidän piikansa.
OLLI, heidän renkinsä.
MATTI, maalaispoliisi.
JUHLAVIERAITA, vanhoja ja nuoria.

Tapaus kansalaissodan jälkeisenä vuotena maaseudulta Suomessa.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Näyttämö: vierashuone majatalossa. Yleisöstä katsoen perällä
ja oikealla ovet. Vasemmalla ikkuna. Sen edessä pöytä
kirjoitustarpeineen. Vasemmassa peränurkassa sänky vaatteineen.
Keskinäyttämöllä keinutuoli. Oikealla perällä pesutelineet, seinällä
peili ja pyyheliinoja. Ikkunassa' verhot, permannoilla kotikutoiset
matot, sängyn päällä ryijy, seinillä majalan ilmoituksia, kartta,
painotuote-tauluja y.m.

Väliverhon noustessa istuu majatalon isäntä, noin 50 v., matala,
lihavahko mies, keinutuolissa puettuna pyhävaatteisiin. Emäntä, samoin
noin 50 v., seisoo hänen luonaan puettuna työvaatteisiin. Hänellä on
sirppi kädessä.

EMÄNTÄ

No, se on sitten kahdeksi kuukaudeksi oikein pestattu, niinkö?

ISÄNTÄ

Kahdeksi 'kuukaudeksi, niin sanoi Raila, nuorisoseuramme esimies.

EMÄNTÄ

Ja palkka?

ISÄNTÄ

Neljäsataa markkaa kuukaudessa ja asunto.

EMÄNTÄ

Siunatkoon! Sellainen raha! Ja mokomasta, kuin tiatterin opettamisesta!
No, on sille nuorisoseurammekin jo noussut höyry päähän!

ISÄNTÄ

Ei mitään. Ei mitään. Tarvitaan sitä mekin jos hekin, sanoi entinen
mies — tiatteria nimittäin. Ei sitä aina jaksa pelloillakaan olla.
Hyvä se on että tulee ja opettaa, sittenpähän nähdään, mihin näistä
meikäläisistäkin on. Kultuuria se on kuulemma! Anna tulla vaan!

EMÄNTÄ

Tulkoon minun puolestani! Samahan se minusta on! Mutta olisi täällä
tultu toimeen ilman mokomaa tyhjäntoimittajaakin.

ISÄNTÄ

Kesälomallehan hän oikeastaan tänne tuleekin, vaikka samalla opettaa
tiatteriakin, kuulemma.

EMÄNTÄ

Kesälomalle! Ja neljäsataa markkaa kuukaudessa! Tavallisesti herrat
maksavat kesälomastaan, eivätkä maksata. Hyvin epäilyttävä kesävieras!
— Ja mihin hänet sitten panee, kiireimpänä elonaikana, kun ovat vielä
niin ronkeliakin! Eihän niitä osaa edes palvellakaan!

ISÄNTÄ

Kah, tähän vaan. Ja mitä palvelukseen tulee, niin eiköpähän tuo ole
tottunut kuten muutkin ihmiset. Eipä sitä viimeaikoina ole ollut
kenelläkään, mistä ronklata. Ja koska tuo sieltä Helsingistä tänne
tulee, niin eiköpähän tuo tietäne mitä varten tänne tulee!

EMÄNTÄ

Vielä ja mitä! Helsingistä se oli se kauppamatkustajagulassikin, vai
mikä lie ollut, — mutta osasi vaan ronklata: »Leipä oli liian kovaa ja
liha liian sitkeää!» Hävytön! Sanon minä, että nämä taiteilijat ovat
niitä kaikkein pahimpia! Kun kuulemma kuorivat uuden perunankin!

ISÄNTÄ (Katsoen kelloaan).

Tähän aikaan sen postihevosen pitäisi saapua. Meneppäs äiti ja lähetä
se Maija sieltä pellolta kahvia valvomaan. Minun ei sovi isäntämiehenä
nyt puuttua taloustoimiin.

EMÄNTÄ

Tuleeko Raila tänne myöskin?

ISÄNTÄ

Tulee. Kuinkas muuten? Hän on herraa vastassa.

EMÄNTÄ

Niin. Eihän ne osaa edes omilla jaloillaankaan. Osas' se kauppagulassi
edes majataloon, mutta tämä — — —

MATTI

Noin 30 v. tyhmännäköinen mies, työpuvussa, sirppi kädessä, ryntää
sisään perältä.

Joko se on tullut?

ISÄNTÄ nousten ja katsoen kelloa.

Ei vielä, mutta pian kai.

MATTI

Ajattelin, jos menisin panemaan jo virkatakin ylleni?

ISÄNTÄ

Lieneekö se tarpeellista!

MATTI

On, on. Erikoinen pykälä parakraafissa seisoo: Elköön poliisi
toimittako virkaansa ilman virkanuttua. Ja sitäpaitsi, onhan isäntäkin
pukeutunut!

ISÄNTÄ

Niin, minä? Katsos, hän tulee Helsingistä ja minä olen majatalon isäntä.

MATTI

Siksipä juuri. Hän tulee Helsingistä ja minä olen virkaatekevä poliisi.

ISÄNTÄ

Minä tarkastan hänen passinsa. Mene sinä pellolle!

MATTI

Ei, Se on minun tehtävä.

EMÄNTÄ, joka oven luona on kuunnellut, astuu topakasti luo.

Joko sarake on taitettu?

MATTI

Ei vielä, kun — — — Maija on sen kimpussa paraillaan...

EMÄNTÄ

Maijan on tultava kahvinkeittoon ja sinun jouduttava pellolle!

MATTI

Mutta virka, hyvä emäni, virka?

EMÄNTÄ

Täällä ei tarvita virkoja, eikä herroja — niillä ei eletä! Pellolle ja
heti!

MATTI

Ottakoon lempo sinut, hirviö! (Menee perältä).

EMÄNTÄ

Ei tässä töittä kiireimpänä elonaikana yhden komeljanttarin takia
jätetä seisomaan. Tarkasta sinä hänen passinsa, jos hänellä sellaista
ollenkaan löytyy; minä menen perästä, muuten ne voivat kaikki sieltä
yksitellen lähteä tiehensä.

MAIJA, nuori, punaposkinen, kaunis maalaistyttö, työvaatteissa, hame
vyötäisille nostettuna, suuri tukka yhdellä palmikolla ja sirppi
kädessä, tulee kiireesti perältä.

Nyt ne tulevat!

ISÄNTÄ

Pihallako jo?

MAIJA

Ei vielä, mutta pian ovat.

ISÄNTÄ

Näkyvätkö maantiellä?

MAIJA

Näkyvät. Raila pyörällä edellä.

EMÄNTÄ

Ja te kaikki siellä nyt töllistelette, kuin aftomobiiliä! Mars
kahvinkeittoon sinä! Minä lähden lukemaan lakia ja tapoja. Onko
tämä laitaa? Yhden tyhjän takia nousta koko kylä jaloilleen. Lupaa
tämä huone sille. Ja jos ruokaa tahtoo, niin Maija antakoon, mutta
ei tarvitse mitään ruveta laittamaan! Ensin se on mies tutkittava,
ennenkuin ruoskittava — Ties mikä lie! (Menee perältä.)

MAIJA

Isäntä, kun sanovat, että ne ovat niin hienoja ne taiteilijat, niin
eiköhän se kahvikin pitäne olla oikeista kahvista, rukiin erottaa niin
hyvin.

ISÄNTÄ

Oikein, oikein. Keitä oikeista kahvista. Onhan hän kulttuurin edustaja
ja nuorisoseuramme tuleva näyttämön johtaja.

MAIJA

Voi, voi! tiedättekö, minua niin pelottaa!

ISÄNTÄ

Mikä sinua nyt pelottaa?

MAIJA

Kun se Raila antoi minullekin roolin.

ISÄNTÄ

Lue sitten rooli päähäs, että osaat.

MAIJA

Kyllä minä sen osaan. Äsken juuri osasin; mutta ei se kuulemma ole
sillä hyvä.

ISÄNTÄ

Juttele siitä johtajasi kanssa. Minä en ymmärrä tiatteria.

    (Kulkuset helähtävät.)

MAIJA

Voi, nyt ne tulevat! (Juoksee oikealle.)

MATTI virkatakissa ja -lakissa ryntää sisään.

Ne tulevat! Ne tulevat!

ISÄNTÄ

No, mikä sinut — — —? Miks'et pysynyt pellolla?

MATTI

Emäntä siellä — ja minulla on virka.

ISÄNTÄ

Tässä mitään virkoja! — Seiso sitten ovella, minä käyn vierasta
vastaan. (Menee perältä.)

MAIJA kurkistaa oikealta.

Joko ne tulevat?

MATTI on asettunut oven viereen

Pois, pois! — Jo.

MAIJA

Minkä näköinen hän on?

MATTI

Hirveä! — Pitkä, laiha, kaulukset ja keppi!

    (Malja vetäytyy pois.)

ISÄNTÄ tulee perältä.

Olkaa hyvä, tänne, sisälle.

KALLIO taiteilijan tapaan puettu, laiha, hoikka, noin 28 v. herrasmies
astuu sisään perältä kantaen pienempää käsilaukkua.

'Kiitän. Tämäkö huone?

RAILA noin 22 v. siististi puettu talonpoika, tulee kantaen suurempaa
matkalaukkua.

ISÄNTÄ

Tätähän sitä ajateltiin.

RAILA

Niin, toistaiseksi. (Panee laukun syrjään.)

ISÄNTÄ

Olkaa hyvä ja istukaa.

KALLIO

Kiitän. (Riisuutuu.)

RAILA

Taisi olla väsyttävä matka?

KALLIO

No, olihan se. Neljä penikulmaa ja huonot rattaat, mutta läpäistyhän se
on sekin. Perillä siis vihdoinkin ollaan! (Istuutuu.)

ISÄNTÄ

Kah, eiköhän. (Istuutuu.) No, mitä sinne pääkaupunkiin nyt kuuluu?

KALLIO

Mitäpä sinne erikoista. Samaa vaan mitä joka päivä lehdistä saamme
lukea. Presidenttihän meillä nyt on.

ISÄNTÄ

Niin kuuluu, niin kuuluu.

KALLIO

Ja kaikki asiaankuuluvassa järjestyksessä: Suojeluskunta, poliisilaitos
— niin, siinähän se on valtiollinen puoli.

MATTI astuen epävarmana luo ja rykäsee.

Hm... Minä olen virkasijainen... Se tuota on sairas, se meidän
esivalta. Niin... Passin vuoksi minä...?

RAILA nousten, äkkiä luo.

Mene tiehes, pöllö!

MATTI

Mutta — virka — virka?

    (Kallio aikoo ottaa passin.)

RAILA Kalliolle.

Antakaa olla, ei sillä mitään kiirettä ole.

MATTI

Mutta kun se on määräys!

RAILA

Kuuleppas Matti — Nakkilan tilalta on nähty liikuskelevan epäilyttävä
henkilö, Liekkö karkulainen, tai mikä lie! Sinun pitäisi nyt joutua
ottamaan asiasta selkoa. Nakkilan isäntä siitä puhui minulle.

MATTI

Mitä sinä sanot! Oikeinko totta? — Ehkä sama lurjus, jota
kuulluutettiin kirkossa?

RAILA

Sama kai, mutta koeta joutua!

MATTI

Silloin on kiire. Minun täytyy joutua! (Kääntyy ovessa.) Mitähän, jos
kävisi raudat tuvasta?

RAILA

Käy, käy ja helistimet, mutta joudu!

MATTI

Minä menen. — Sanokaa emännälle, jos hän kysyy minua, että menin
vangitsemaan sitä karkulaista!

RAILA

Kyllä, kyllä! (Nauraa. Matti menee.) Nakkilassa on todettakin nähty
liikuskelevan eräs tuntematon henkilö, mutta hyvin luultavaa on,
että se on tavallinen kerjäläinen. Niitä tapaa tämän tästä täällä
maaseudulla.

KALLIO

Eikä suotta. Onhan elintarvepula aivan huutava ympäri Suomea. Siinä
suhteessa ei hallitus ole jaksanut vielä saada parannusta aikaan,
vaikka toimiin on jo ryhdyttykin. Mutta luultavasti se ei kestä kauan.
Muuten näyttää tämä teidän esivaltanne olevan innostunut poliisialalle!

ISÄNTÄ

Heh heh — Onhan se.

RAILA

Liikaakin. Ei kai siitä muuhun olekaan!

ISÄNTÄ

Ei ainakaan maanviljelykseen. Äiti sitä aina ajamalla ajaa pellolle!

RAILA

On näet heidän vanha renki, mutta sai rintamalla muonakuskina ollessaan
hurjan halun heittää aurat ja kuokat ja ruveta poliisiksi. — Ja siihen
sattuikin vielä tilaisuus, kun tämä meidän vanha poliisimme äkkiä
sairastui vuoteenomaksi ja muita ei paikkakunnalla löytynyt, jotka
olisivat halunneet astua hänen tilalleen.

KALLIO

Häntä siis lykästi!

ISÄNTÄ

Heh, heh. Lykästihän kehnoa! — Mutta äitiä ei lykästänyt. Menetti
työmiehensä ja vieläpä kiireimpänä työaikana.

KALLIO

Niin, teillähän se on työ täällä ennen kaikkea.

RAILA

Sehän se on täällä. (Istuutuu.)

KALLIO

No, hyvä vuosi näyttää tulevan?

ISÄNTÄ

Kyllä, kyllähän sitä maamies taas.

RAILA

Tuleehan sitä viljaa ja muuta hyvää taas pitkästä aikaa. Ja sietää
tullakkin! Laarit ovat tyhjät.

KALLIO

Niin, sota nieli kaikki.

ISÄNTÄ

Sehän se. No, milloinkas sitä aloitetaan sitä tiatterin harjoitusta?

KALLIO Railalle.

Niin, milloinka me päästään alkamaan?

RAILA

Ajattelimme, että jos huomenna kokoonnuttas sinne talolle
keskustelemaan. Rooliakin on jo jaettu, mutta niitä sopii sitten
vaihtaa ja ottaa pois, jos ei kelpaa.

KALLIO

Mitä kappaleilta on ajateltu?

RAILA

Tukkijokea nyt ensialuksi.

KALLIO

Vai niin. On siis lauluvoimia käytettävissä?

RAILA

Onhan niitä, ja täällä pidetään paljon laulusta.'

KALLIO

Aloitetaan vaan. Mutta asiasta toiseen: onko teillä hankittu minulle
asuntoa?

RAILA

Jaa. Tässähän sitä olisi ensialuksi ja tiedossa on useampaan palkkaan.

KALLIO

Taloihin, vai?

RAILA

Niin. Alataloon ja Pöytyään.

KALLIO

Tapaako sellaisissa taloissa olla yksinäisiä huoneita? Ennen kaikkea
tarvitsen sellaisen.

RAILA

Kyllä niissä on. Ja onhan varaa valita. Kyllä täällä asuntoja löytyy,
jos vaan ei sillä nimellä muualla maailmassa ymmärretä muuta.

KALLIO

No, sehän on hyvä. Ehkä jo saamme tänään muuttaa?

RAILA

Miten vaan. (Nousee.) Kysyn heti puhelimella asian selväksi.

KALLIO

Onko heille puhelimet?

RAILA

Joka talossa täällä on puhelin. (Menee oikealle.)

KALLIO

Näyttää varakkaalta tämän puolen seutu?

ISÄNTÄ

Sellaista hyvinvoipaa paikkakuntaahan tämä on. Ja täytyyhän sitä jotain
jäädäkkin, kun kerran tekee työtä. Sadan tynnyrin talojahan nämä vaan,
ehkä parin varakkaimmat — — — nimittäin viljelysmaata.

KALLIO

No, te pidätte majataloa?

ISÄNTÄ

Pidänhän tuota, tai oikeammin äiti pitää. Täytyyhän sitä jonkun, kun
kerran se on laki ja asetus. Talo se on minulla tuossa vähän matkan
päässä ja äidillä toinen, vaikka se on kylmillä — työvoiman takia.
Perintötaloja näet ja siellä ne ovat maatkin.

KALLIO

Ja tämä vielä?

ISÄNTÄ

Ettäkö tämä?

KALLIO

Niin. Talohan se on tämäkin talo?

ISÄNTÄ

Mitäs tämä. On kirkonkylässä, siksi tässä asutaan. Mutta jos herralla
sattuu olemaan aikaa pistäytyä siellä maatalossa, niin siellä se on
talo.

KALLIO

Vai niin... Katsoppas vaan... Kiitoksia — ainahan sitä sen verran
aikaa saa... Mutta kesken kaiken — (Nousee.) Minulla on hirveä nälkä,
voisikohan saada jotakin päivälliseksi?

ISÄNTÄ

Kah! Saahan sitä! Johan se on nälkä ja Helsingistä vielä kun tullaan.
(Nousee.) Sanon heti tuonne sisälle.

RAILA tulee oikealta. Isännälle.

Ilmoittivatko pöytyäläiset teille mitään asunnosta?

ISÄNTÄ

Kyllähän ne sanoivat, että eikö herra voi asua majatalossa, kun
kuulemma heiliä on ahdasta.

RAILA

Ahdasta! Kahdeksan henkeä ja kymmenen huonetta!

ISÄNTÄ

Samaa sanoin minäkin ja muistutin myöskin pykälistä, jotka kieltävät
samaa matkustajaa asumasta pitempää aikaa majatalossa.

KALLIO

Minkä vastauksen saitte?

RAILA

Emäntä siellä vaan oli kotona. Emäntä näkyi panevan vastaan, mutta
isäntähän se asiat päättää.

ISÄNTÄ

Joo! Kyllä se niin on, että isäntä —

KALLIO

Ei, ei, ei! Ilman emännän lupaa minä en uskalla tulia isännän taloon.

RAILA

Ei se aivan niin ole täällä. Emännät täällä kyllä paljon mekastavat,
mutta isäntä se laarit lukkoon lyö. Niin ettei se mitään tee, jos
emäntä vastaan panee, kyliä siitä heltyy, kun tiukkaa.

KALLIO

Mahdollista kyllä, mutta minä en ole tottunut tiukkaamaan. Mitä hän
sanoi syyksi?

RAILA

Kun ei muka tunneta. Ties mikä lie j.n.e. Tällaiset syyt voi vierittää
harteiltaan persoonallisella esiintymisellä.

KALLIO

Mutta mainitsittehan äsken, että teillä on toinenkin paikka
tiedossanne? Jos sieltä heltyisi emännän luvalla?

RAILA

Aivan oikein: Alataloon. Niin. Kyliä meillä asuntoja on, olkaa aivan
huoletta! Minä kysyn sieltä. (Menee oikealle.)

ISÄNTÄ menee keinutuoliin istumaan.

Se on sellaista täällä maalla, että vieras on aina vieras. Ennen se oli
toista, mutta nykyaikana —

KALLIO harmistuneena.

Annetaan vieraan kuolla nälkään, tai tuulettaa itseään pellolla!
Jumalan kiitos, että tällä kertaa ollaan majatalossa! Kävelee hetkisen.
— Niin, sitä ruokaa jos isäntä voisi toimittaa. Vakuutan, että minulla
on nälkä.

ISÄNTÄ nousten nopeammin.

Aivan oikein! Sitä ruokaahan minun piti — — — Heti ilmoitan.

MAIJA tulee oikealta tuoden kahvia tarjottimella.

Tässä olisi kahvia?

ISÄNTÄ

Vie herralle, vie herralle, hänellä on nälkä! (Maija vie kiireesti
herralle.) Ja nouda sitten uusia perunoita pellosta! Pyöräytä läskiä
pannulla! Käy aitasta paksua piimää ja kiepauta juustokimpale pöydälle!

KALLIO ottaa kahvia Maijalta, hymyilee.

Vieläkin se on sitä vanhaa ja voimakasta, se piimä?

ISÄNTÄ

Mistäs se täällä olisi heikontunut? Tykkääkös herra kaurapuurosta?

KALLIO

Jos se on samallaista kuin Helsingissä, niin en.

ISÄNTÄ

Minkälaista se siellä on?

KALLIO seiväsputinkia!

ISÄNTÄ Maijalle.

Pistä puuro tulelle heti. Herra saa tynnyrin rukiita joka seipäästä,
jonka löytää minun putingistani.

MAIJA panee tarjottimen pöydälle.

Uskallankohan minä?

ISÄNTÄ

Häh? Miksi et uskaltaisi?

MAIJA

Kun emäntä sanoi, ettei mitään saa laittaa, ainoastaan vain kylmää
ruokaa?

KALLIO panee kupin pöydälle, jää ihmetellen kuuntelemaan.

Minulleko?

MAIJA

Niin. Emäntä sanoi. (Hämmentyy.)

ISÄNTÄ

Lempo soi, minä se olen isäntä! Tee, kuten käskin, ja muista että se
olen minä, joka laarit lukkoon lyön!

EMÄNTÄ tulee kiireesti perältä ilman sirppiä.

Ei tästä päivästä mitään tule! Ei niitä saa tänään mihinkään! Yksin
renkipoikakin on saanut roolit ja nyt niitä luetaan heti kun silmä
välttää. (Huomaa vieraan.) — Vai niin. Tuoko se nyt on?

ISÄNTÄ

Se, se se on.

EMÄNTÄ

Vai se se nyt on... Kovin on laihakin, raukka. (Menee luo.) Oletteko
saanut mitään suuhunne?

KALLIO hölmistyneenä.

En, en — — — ettette vaan ole talon emäntä?

EMÄNTÄ

Kyllä se minä olen.

KALLIO

Jaha — nimeni on Kallio — terveisiä Helsingistä. (Tarjoaa kättä.)

EMÄNTÄ tervehtää.

Terve, terve! No, siellä Helsingissä on kuulemma hyvin huonoa sen ruuan
saanti?

KALLIO

On — on — hyvin huonoa — nälkää näkevät — — —

EMÄNTÄ

Siltä se näyttää. Teillä on siis nälkä...?

KALLIO

Minullako? Niin — — (Ei oikein tiedä mitä vastaisi emännälle.)

ISÄNTÄ

Annoin Maijalle juuri määräykset.

EMÄNTÄ isännälle.

Joudan itse tällä kertaa. No, kahvia te olette jo saanut, huomaan ma!
(Maijalle.) Vie kahvitarjotin pois.

KALLIO

Tässä — (Antaa tarjottimen.)

EMÄNTÄ Maljalle.

Ja käy sitten perunat konttoorista!

ISÄNTÄ Maljalle.

Ja läski ja piimä — mutta joudu!

EMÄNTÄ lujasti isännälle.

Sanoin jo, että joudan itse tällä kertaa! (Menee Maijan kanssa
oikealle.)

KALLIO katsoo emännän jälkeen.

Koko lailla tukeva ihminen... (Isännälle.) Kyllä kai se niin taitaa
olla, että emäntä se laarit lukkoon lyö — vai mitä isäntä?

ISÄNTÄ

Se on tuo äiti niin tottunut niihin pykäliin majatalon pitäjänä. Hänen
hallussaan on näet ollut tämä homma jo pitemmän aikaa. Minä siellä
maatalossa...

KALLIO

Niin, niin — Ja kun se on tarpeeksi suuren välimatkan päässä täältä,
niin ei teillä mitään hätää ole!

ISÄNTÄ

Kah, onhan sinne kuusi kilometriä.

KALLIO

No, sittenhän! — — — (Naurahtaa.)

RAILA tulee oikealta.

Näyttää siltä, kuin emännille olisi pistänyt pirut mieleen. Sieltäkin
oli isäntä eloa korjaamassa ja emäntä sanoi, että tarvitsee se
Maijastiina ja Ollikin eri huoneet, nuoria kun ovat.

KALLIO

Ketkä nämä Maijastiina ja Olli sitten ovat?

RAILA

Talonväkeenhän ne kuuluvat, vaikka sukua ovat renki ja piika.

KALLIO

Vai niin. (Istuutuu.) Minut aijotaan sitten jättää majataloon asumaan?

RAILA

Ei, ei. Kyllä me asunnon hankimme. Kun menemme yhdessä Alatalon isännän
puheille, niin kyllä sieltä lohkeaa.

KALLIO

En minä rupea »tiukkaamaan», asun sitten ennen vaikka täällä.

EMÄNTÄ tulee oikealta tuoden päiväkirjaa.

Tässä olisi päiväkirja, johon Olisi kirjoitettava kaikki mikä on
passissanne. Joko olette sen näyttänyt?

KALLIO

En!

EMÄNTÄ

No, mieheni saa sen tarkastaa! Muuten majatalon säännöt kieltävät
pitämästä samaa matkustajaa luonaan enempää kahta vuorokautta. Niin,
että tiedätte sen.

KALLIO nousten äkkiä.

Minä tiedän sen! Ja luultavasti en viivy täällä muutamaa tuntiakaan!
(Kävelee hermostuneena.)

EMÄNTÄ

Sitä parempi meille! Emme ole juuri tottuneetkaan vieraisiin!

KALLIO

Siltä se näyttää, mutta tällä kertaa saatte luvan tottua! — Joko ruoka
pian tuodaan?

EMÄNTÄ

Tuodaan kun keretään! (Menee oikealle. Päiväkirja jää pöydälle.)

KALLIO Railalle.

Milloin täältä lähtee ensimmäinen postihevonen rautatietä kohti?

RAILA

— — Ensi torstaina — — muitta — —?

KALLIO

Voiko täältä saada kyytiä mistään asemalle?

RAILA

Pahoin pelkään, että kaikilla on hevoset eloa korjaamassa.

KALLIO menee kiivaasti oikealle ja tyrkkää oven auki.

Hevonen valjaisiin tunnin sisällä!

EMÄNTÄ tulee ovelle.

Majatalon hevoset eivät ole palanneet kyydistä ja omat ovat eloa
korjaamassa. (Menee takaisin.)

    (Isäntä nousee ja poistuu kuin varkain oikealle.)

KALLIO

Näyttää siitä, kuin olisi pakko pysähtyä toistaiseksi.

RAILA

Aijoitteko sitten — —?

KALLIO hermostuneesti.

Tietysti aijoin! En suinkaan voi pellolle asustautua.

RAILA

Tyyntykäähän toki. Tietysti teille asunto hankitaan, kun se on kerran
luvattukin.

KALLIO

En minä väkisin mihinkään tunkeudu!

RAILA päättävällä äänellä

Odottakaa hetkinen, minä käyn vielä puhelimessa. Ja se on ihme jos en
minä nyt onnistu! (Menee oikealle.)

KALLIO kävelee muutaman kerran edestakaisin.

Mitähän ne oikein ajattelevat minusta! (Istuutuu.)

MAIJA tulee kantaen tarjottimella ruokia: kylmiä perunoita, silakoita,
kovaa leipää ja maitoa. Seisattuu ovelle.

Tässä olisi ruokaa...

KALLIO

Jaha! Tuokaa se tänne, tänne!

MAIJA tuo nopeasti, aivan kuin pelästyneenä, ja asettaa sen pöydälle.

KALLIO

Kas niin. Sillä tavalla, tyttöseni. Mikä sinun nimesi on? — — Mutta
tässäkö kaikki?

MAIJA

Puuro tulee kohta...

KALLIO

Mutta entäs läski? — Ja perunat — nämähän ovet kylmiä, piru vie!
ijankaikkisia vanhoja — ja mikä tämä on? (Heiluttaa kuivaa silakkaa
hännästä.)

MAIJA onnettomana.

Silakka...

KALLIO

Silakka! Kas vaan, en ollut enää tunteakaan silakkaa! Mutta piimä —
missä on se vanha voimakas piimä, jota isäntä lupasi?

MAIJA

Piimä... Niin sitä ei ole...

KALLIO

Ja isäntä sanoi, että sitä on?

MAIJA

Niin, kyllä sitä on aitassa...

KALLIO

Kas vaan. On ja ei ole. Mitä se semmoinen on! Käy nopeasti piimä
aitasta! — Missä isäntä on?

MAIJA

Läksi maatalolle.

KALLIO

Mikä hänet sinne lennätti!

MAIJA

En minä tiedä.

KALLIO

Kaunis isäntä! No, mene ja nouda piimä aitasta — ja läski myöskin.
(Maija juoksee ovelle.) Ja muista — juusto puuttuu myöskin!

    (Maija menee perältä.)

KALLIO ottaa leipää ja etsii voita.

Saakeli! Tyttö on unehuttanut voin! (Koputtaa veitsellä tarjottimeen.)
Hei! hei! Emäntä!

RAILA tulee oikealta harmistuneena.

Hyvin kävi. Heillä ei ole puhelin kunnossa.

KALLIO

Vai niin. Niin, niin tietysti. Kun luvattiin piimää, juustoa ja ties
mitä kaikkea, ja tuodaan — herra ties mitä kaikkea!

RAILA

Joko ilmoititte sisälle?

KALLIO

Johan minä olen ilmoitellut. Emäntä, emäntä! (Hakkaa tarjottimeen.) —
Vai ei ole kunnassa.

RAILA

Ei. Mutta menemme katsomaan. Varovaisuuden vuoksi minä käyn sentään
tässä likellä erään johtokunnan henkilön puheilla. Heillä on kamani
ollut jo pitemmän aikaa kylmillä; niin että on varalta, jos yhdestä
epäonnistutaan. Tulen kohta takaisin. Hyvää ruokahalua! (Menee perältä.)

KALLIO

Kiitos. (Katsoo tarjottimeen ja sitten kiukkuisesti oveen.) Emäntä,
emäntä! (Juo maitoa odottaessa.)

EMÄNTÄ tulee, tuoden puurovatia.

Tässä on puuroa!

KALLIO

Hyvä on — mutta voi puuttuu pöydästä ja oikea piimä!

EMÄNTÄ

Te helsinkiläiset olette tottuneet ronklaamaan, mutta minä huomautan jo
heti alussa, että täällä maalla se ei käy päinsä. Täällä ollaan totuttu
tekemään työtä ja syömään mitä kulloinkin on. Ja jos aiotte täällä
viihtyä, niin saatte luvan oppia heti nämä alkeet. Maassa maan tavalta
tai maasta pois! (Menee oikealle.)

KALLIO nousee harmistuneena, kuin aikoen lähettää hyvän sanatulvan
hänen jälkeensä, mutta malttaa mielensä.

Herra armahda! Liian tukeva hän on minun mittailtavakseni! Ihanaa
väkeä! (Istuutuu ja vilkasee vielä ovelle.) Minut raahataan tänne
satojen virstojen takaa, luvataan asunnot, luvataan piimää ja kun tulee
aika, niin ei anneta mitään! Haukutaan suut, silmät, korvat täyteen ja
neuvotaan maasta pois! (Käypi ruuan kimppuun ahneesti.

MAIJA tulee perältä, kantaen piimävatia — vilkuu arasti oikealle.

Tässä olisi, herra — — —

KALLIO kääntyy.

Vihdoinkin! Tänne, tänne, tänne!

MAIJA juoksee luo.

KALLIO

Kas niin. Sillä tavalta. Ja nyt käy läski, juusto ja voi, niin olet
kiltti!

    (Maija juoksee perälle.)

KALLIO maistaa piimää.

Oikein! (Maistaa.) Tämä on sitä oikeaa, vahvaa ja voimakasta... (Syöpi.)

EMÄNTÄ tulee tuoden voita.

Tässä sitä nyt on, kun keretään niin tuodaan. Ei täällä serveerata
lentokoneella.

KALLIO syöpi hyvällä ruokahalulla.

Hyvä on!

EMÄNTÄ

Kylläpä sillä raukalla on nälkä, mutta — — (Huomaa piimä-vadin.) Mitä,
eikös se ole piimää?

KALLIO

On, on ja hyvää piimää onkiin!

EMÄNTÄ

Kerma päällä — aivan kuorimatonta vielä? Mistä olette sen saanut?

KALLIO pitäen vadista kahdella kädellä kiinni.

Mitä piruja se teille kuuta! Suokaa edes ruokarauha ihmisille!

EMÄNTÄ

Kyllä, kyliä, hyvä herra... (Menee oikealle.)

MATTI tulee perältä taluttaen pientä kerjäläispoikaa.

Tässä se nyt on —

KALLIO

Tänne, tänne, pian, ennenkuin emäntä tulee! (Kääntyy oveen päin.)

MATTI taluttaa pojan luo.

Ei se sentään ollut tämän vaarallisempi.

KALLIO katsoo häntä.

Mikä niin?

MATTI

Kah, karkuri-Jamen — — —?

KALLIO

Juokse hiiteen pöllö ja vie tuo kakara mukanasi!

EMÄNTÄ tulee oikealta.

Joko päiväkirja on kirjoitettu?

KALLIO

Ei vielä! — Ja antakaa minulle ruokarauha, senkin tomppelit!

EMÄNTÄ huomaa Matin.

Siinähän sinä olet! Mihin sinä pellolta karkasit?

MATTI

Kah, kun karkurilainen — se suuri lurjus — sanottiin liikuskelevan
Nakkilassa, niin minä —

EMÄNTÄ

Niin sinä heti tietysti! No, löysitkös karkulaisen?

MATTI

Löy — sin — hän tuon pojan — — —?

EMÄNTÄ

Tuon lapsen? Kuule, missä sinun järkesi on?

RAILA tulee perältä.

Ei! Nyt alan minäkin jo hermostua! Heillä vuotaa katto!

KALLIO

Vuotaako heillä katto?

RAILA

Vuotaa ja sitäpaitsi he ovat sijoittaneet sinne porsaita!

KALLIO

— — — Porsaita!

MAIJA tulee perältä kantaen juustoa, mutta kun huomaa sisälläolijat,
niin pelästyy, pudottaa juuston ja juoksee ulos.

EMÄNTÄ huomaa Maijan ja juuston putoamisen, huutaa jälkeen.

Maija! Maija hoi, juusto putos! (Ottaa juuston ylös ja jää katsomaan
Kallioon.) Vai niin. Vai siltä tavalla! Nyt minä ymmärrän, mistä te
piimää saitte. Odottakaa hetkinen! (Menee oikealle.)

KALLIO

Nyt on piru irti! Kuulkaa. _Minä vuokraan sen huoneen_...?

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Näyttämönä suuri tupa. Vasemmalla ja oikealla ovet. Perällä ikkuna,
joka on auki ja josta on näköala pihalle. Oikealla peränurkassa
hellauuni. Vasemmalla peränurkassa kangaspuut. Samalla puolella
etunäyttämöllä puusänky, joka päivisin käy sohvasta. Oikealla
seinämällä suuri astiakaappi. Samalta puolella suuri ristikkojalkainen
lankkupöytä. Pitkin seiniä leveät penkit. Tupa tekee avaran ja
nykyaikaisen vaikutuksen.

Alatalon emäntä häärää ikkunan luona laittaen vasikan juomaa kahteen
ämpäriin.

Maijastiina kiertää kauhalla suurta pataa, joka on tulella.

EMÄNTÄ noin 40 vuotias, hoikka, terve ihminen.

Vai jo ne sinutkin saivat!

MAIJASTIINA noin 30-vuotias tyypikäs ja voimakkaan näköinen
maalaispiika.

Poropirkkohan minä.

EMÄNTÄ

Mikä se sellainen on?

MAIJASTIINA niistää käden selällä nenäänsä.

Ijankaikkinen vanha krapa!

EMÄNTÄ

No, miten se johtaja sinut sellaiseen rooliin pisti?

MAIJASTIINA

Sanoi, eriä se on edellytyksiä, vai mitä se on ja että se sopii minulle
kuin vakka ja kans — —

EMÄNTÄ jatkaa.

Ja lapsaus päälle!

MAIJASTIINA

Häh?

EMÄNTÄ

Niin, minä sanoin vaan, että se on lapsaus, niinkuin joskus sanotaan.

MAIJASTIINA

Kyllähän minä sanoin, että menisi se nuorikin vielä — mutta — — —
(Hämmentää.)

EMÄNTÄ

Mitä mutta?

MAIJASTIINA

Kysyi häntä josko on kokemusta.

EMÄNTÄ

Missä niin?

MAIJASTIINA

Kah, rakkauvessapa tietenkin.

EMÄNTÄ

No, oliko?

MAIJASTIINA

Mitäs se emäntä — milloin tässä sellaiseen olisi aikaa!

EMÄNTÄ

Ja sinä sanoit, ettei ole aikaa?

MAIJASTIINA

Niinhän tuota tulin sanoneeksi, ja siihen se sitten raukes. Sanoi,
ettei se ilman kokemusta käy.

EMÄNTÄ

Rakastaminenko?

MAIJASTIINA

Tarvitaan vähintäin vuoden kokemus.

EMÄNTÄ jääden katsomaan.

Sen se riivattu valehteli!

MAIJASTIINA

Suutuin minäkin jo. Vai vuoden! Ja jos se vielä olisi päästellyt, niin
olisin kai jo minäkin sanonut, ettei siihen mitään vuotta tarvita. Sen
verran sitä on minullakin kokemusta. — Ja sitten se lykkäsi Poropirkon
— siihen tukkijokeen.

EMÄNTÄ

No, entäs toiset?

MAIJASTIINA

Niin, toisetko?

EMÄNTÄ

Niin, Olli esimerkiksi? Mitä hän sai?

MAIJASTIINA

Joku tulari, vai mikä se lie ollut! Katkismusta se joutuu tavaamaan,
kuulemma.

EMÄNTÄ

Sitten se on paikallaan.

MAIJASTIINA

Onhan se. Ollilla kun se on se ijankaikkinen pää.

EMÄNTÄ nostaa ikkunasta ämpärin pihalle ja huutaa:

Vasu, vasu, vasu, vasu, vasu!

    (Kuuluu vasikkojen ammuntaa ja laukkausta ikkunan luo.)

MAIJASTIINA

Olli se otti vaan ja sanoi, että voipihan sitä koettaa.

EMÄNTÄ ottaa toisen ämpärin ja nostaa sen myöskin ulos.

Vasu, vasu, vasu, vasu!

MAIJASTIINA

Sitä se vaan, kun ei pysty puhumaan oikein.

EMÄNTÄ ikkunassa.

Hidashan se on, Olli. — Vasu, vasu, vasu. (Viimeiset hyväilevällä
äänellä.)

MAIJASTIINA

Mutta ei siinä kuulemma tarvitse paljon puhuakaan! Silloin tällöin vaan!

EMÄNTÄ

Sitten se on paikallaan.

MAIJASTIINA

Ja rakkauttakin kuulemma on. Oppii rakastamaan.

EMÄNTÄ tulee Ikkunasta korjaamaan jätteitä työstään.

Siitä kai ei tule mitään!

MAIJASTIINA

Niin no, minähän sen tiedän jos kukaan. Oikein hytkäytti, kun kuulin.
Ja nauroi se Ollikin.

EMÄNTÄ

Eikö sanonut mitään?

MAIJASTIINA

Vilkasihan se minuun, että mitä minä muka siihen, ja päästi sitten
hevosen naurun... (Nauraa.)

EMÄNTÄ

Sen arvaa. (Nauraa.)

MAIJASTIINA

Mutta paikallaan se on sekin. Siitenpähän oppii sitäkin, jos tässä
vielä joskus sitä tarvittaisiin.

EMÄNTÄ on korjannut viimeiset. Tulee Maijastiinan luo.

Niin, sitä minä olen tuuminutkin. Tuossa on kaksi kamaria teille, jos
niin kuin menisitte yhteen. Puhuin siitä isänkin kanssa ja hän oli
samaa mieltä.

MAIJASTIINA keskeyttää työnsä ja jää katsomaan.

Kyllähän minä, mutta se Olli — kun ei saa sanaa suustaan, toljottaa
vaan. Ja eikähän se nuorelle tytölle kuulu aloittaa.

EMÄNTÄ

Kiireittä sitä kuitenkin on pitäminen. Raila juoksee ja hosuu kuin
vimmattu sen asuntonsa kanssa. Jäätte pian ilman asuntoa!

MAIJASTIINA

No, eikös sitä voi sitten niinkuin ennenkin?

EMÄNTÄ

Ei voi. Nuoret ihmiset — ja kun kerran on tilaa...

MAIJASTIINA

Mutta piisaisihan se yksikin.

EMÄNTÄ

Eikä piisaa. Käiksi täytyy olla. Koko ikänne olette taloon tehneet
työtä — olisihan ikuinen häpeä, jos en osaa rakennuksesta teille
luovuttaisi. Ja siksi toiseksi, tämä on päätetty asia isän ja minun
välillä ja koettakaa suoriutua naimisiin.

MAIJASTIINA

Mutta kun se ei kosi?

EMÄNTÄ

Kosi sinä sitten! Taikka minä sen teen!

MAIJASTIINA

Ei, ei emäntä. Se ei oikein sovi. Antakaa sen nyt ensin oppia
rakkautta, kun on kerran opettajakin.

EMÄNTÄ

Mutta jos opettaja vie oppilailtaan katon?

MAIJASTIINA

— Eihän — — mitenkä hän — — mitä se emäntä nyt meinaa?

EMÄNTÄ

Tänä iltana ovat uhanneet tulia katsomaan ja vie se sen, jos ette
ajoissa pidä puolianne! (Olli tulee vasemmalta.) Laitakin vaan asiat
kuntoon. Minä menen panemaan vasikat läävään. (Menee vasemmasta ovesta.)

OLLI noin 30 v. tyypikäs, hidasluonteinen, matala maalalsrenki — on
pannut hatun naulaan ja istuutunut puusohvalle.

MAIJASTIINA on katsellut häntä koko ajan, mutta kun Olli vilkaisee
häneen, pelästyy hän yht'äkkiä ja rupeaa kiivaasti pyörittämään
kauhalla pataa.

OLLI Hetken perästä.

Jokos se illallinen pian?

MAIJASTIINA

— Johan se. (Paussi.)

OLLI miettii hetken.

— — — Eikös sinun nimesi ole Maija?

MAIJASTIINA hölmistyy.

— Häh? — Mitä sinä nyt?

OLLI

— Niin vaan, kun siinä kirjassakin on Maija.

MAIJASTIINA

Missä kirjassa?

OLLI

Kah — tukkipojassa!

MAIJASTIINA

Onko siinä Maija?

OLLI

On ja aika Maija onkin!

MAIJASTIINA

Vai niin. Mitä se siinä tekee?

OLLI

Sen tularin kanssa se siinä — —

MAIJASTIINA

Ettäkö ihan — — -?

OLLI

Sen kanssa se. (Ottaa kirjan poveltaan.) Ja tulari laittaa sille
kengätkin...

MAIJASTIINA keskeyttää työnsä.

Elähän nyt ihmeitäsi Ja mitä se vielä — —?

OLLI

Opettaa sille katkismusta, juottaa sille kahvia ja myötäänsähän se sen
ympäriltä häärää.

MAIJASTIINA

Voi sun sentään! — Annappas kun katson. (Menee kiireesti luo ja ottaa
Ollilta kirjan.)

OLLI

Ja naimisiin ne lopulta — — —

MAIJASTIINA

Naimisiin! — — — Kuule, kuka sen sai?

OLLI

Priittahan sen sai...

MAIJASTIINA huudahtaa.

Priitta! — Hänestä ei siihen ole!

OLLI äkkiä.

Sitähän minäkin! — että, kyllä — herra nyt erehtyi.

MAIJASTIINA

Priitta! — kun on laihakin vielä!

OLLI

Sitähän minä — laihahan se...!

MAIJASTIINA

Priitta! — juuri ja juuri, että itse osaa lukea!

OLLI

Niin mitenkä hän sitten toista?

MAIJASTIINA

Ja minulle lykkää vanhan kravan ja sanoo, että kokemusta — —! Nyt minä
suutun! (Menee ja pyörittää kiivaasti pataa.)

OLLI

Sitä minä tässä olen tuominnut, että muutettava se rooli on — — —

MAIJASTIINA

Sellainen rooli! — Herra saa itse pelata Pirkkonsa!

OLLI

Niin. Sanottava siitä on. Ja muutettava se rooli on.

Minä ajattelin —? — — Vai mitä sinä ajattelet?

MAIJASTIINA

Minäkö? Suuttuneena. — Minä ajattelen —? — — van mitä sinä ajattelet?

OLLI

Niin — tuota — että, kun sinun nimesi on Maija?

MAIJASTIINA

Niinhän se on.

OLLI

Ja sen Maijan nimi on Maija?

MAIJASTIINA huomaa viittauksen

— Tarkoitatko, että — —?

OLLI

Niin... Eikös se ole oikeus ja kohtuus, että Maija on Maija...?

MAIJASTIINA kainosti.

On!...

OLLI

Niin minä tässä tuumin.

MAIJASTIINA jättää padan. Äkkiä.

Mutta se herra?

OLLI

Siinä se on niksi. Kun sanoi kehno siinä esipuheessaan, ett'ei hän
siedä vastaan hankottelemasta.

MAIJASTIINA äkkiä huudahtaen.

Mutta nyt minä tiedän!

OLLI

Häh?

MAIJASTIINA

Hänen on pakko, jos ei tahdo jäädä taivasalle!

OLLI

Kuinka niin?

MAIJASTIINA

Herralla ei die kattoa päänsä päällä. Tänään on viimeinen päivä, kun hän
saa asua majatalossa. Ja tänään hän tulee tänne huonetta katsomaan!

OLLI

No, no?

MAIJASTIINA

Me emme anna hänelle huonetta! Meillä on kaksi kamaria, sanoi emäntä,
mutta me emme anna hänelle mitään!

OLLI huomaa

Heh! Sepä sattui! Niin meillähän on — isäntä puhui sitä samaa tuolia
pellolla — niin, meillähän on, mutta —

MAIJASTIINA keskeyttäen.

Me emme anna! — (Menee hämmentämään.) — Miltä sinä tykkäät, jos minusta
tulee Maija?

OLLI

— Kah, kah — mitäpäs minä!

MAIJASTIINA

Minä rupean heti tutkimaan! Mitä, katkismustako se opettaa?

OLLI

Katkismusta.

MAIJASTIINA

Ja sen minä osaan, kuin isä meidän. Ja kahviako? — Sitähän sinä latkit,
kuin vasikka! — Ja rakka — — - niin, kokemusta minulla myöskin on.

OLLI

— Mutta naimisiin?

MAIJASTIINA

Häh?

OLLI

Niin — Ne menevät naimisiin?

MAIJASTIINA

Menkööt! Luuletko sitten, etten minä pysty naimisiin!

OLLI

Kah, kah — — —?

MAIJASTIINA

Vaikka kymmenen kanssa, jos niikseen tulee!

OLLI

Mitäs sinä — turkkilainenhan kymmenen kanssa...?

MAIJASTIINA

No mitäs sinä sitten! — Käy puita sisään eläkä toljota, kuin
ijänikuinen kanto!

OLLI

Kah, käynhän minä vähemmälläkin. (Ottaa hattunsa.)

MAIJASTIINA

Ja pane ruokakello soimaan samalla!

OLLI

Saatanhan minä panna. (Menee vasempaan.)

MAIJASTIINA

Vai en minä pystyisi naimisiin! Sepähän nähdään: (Hämmentää toisella
kädellä pataa ja pitää toisella kädellään kirjaa avoinna.) Mitäs tässä
nyt seisoo? Lukee. »Ottiatuota» — Jaha. (Hämmentää ja lukee.) »Minä
olen ottiatuota. Minä en ole ottiatuota». — Hm — (Kohentaa tulta.
Lukee.) »Maija. Se on ottiatuota, eikä ole ottiatuota. Mitähän se
meinaa.» — Samaa voisin minäkin kysyä. (Hämmentää pataa.)

MAIJA tulee vasemmalta.

Ehtoota.

MAIJASTIINA

Ehtoota. — Kuule, saatko sinä tuosta selvää?

MAIJA menee luo.

Onko se rooli?

MAIJASTIINA

On. — Kun siinä seisoo »ottiatuota»?

MAIJA ottaa kirjan.

Niinhän siinä seisoo!

MAIJASTIINA hämmentäen pataa.

Mikäs se sitten on, se ottiatuota?

MAIJA

Se on Tolari.

MAIJASTIINA

Olli vai?

MAIJA

Ollipa tietenkin!

MAIJASTIINA

Mitä se sitten sanoo siinä Maijalle?

MAIJA

Se sanoo paljonkin. He ovat pariskunta ja saavat kuuliaisia lapsia!
Minä osaan koko kirjan ulkoa.

MAIJASTIINA lakkaa hämmentämästä.

Herra hyvästi siunatkoon! — Lapsia?

MAIJA

Niin. Kaksi kääröä. Niin seisoo kirjassa.

MAIJASTIINA

Ja Priitalla sellainen rooli! — Mitä lapsia Priitta voi saada, vanha
ihminen!

MAIJA

Eei — mutta kirjassa — — — Mitä sinä sanoitkaan?

MAIJASTIINA

Priitta ei siihen kykene! (Alkaa hämmentää pataa.)

MAIJA

Priitta on kuin luotu siihen!

MAIJASTIINA suuttuen.

Sellaiseen rooliin! — Ettet vähän häpeä!

MAIJA

Kah — Niin sanoi johtaja.

MAIJASTIINA

Sanokoon mitä sanokoon, mutta sen saamme nähdä! — Hämmennäppäs tuota
pataa, ettei pala pohjaan. (Äkkiä.) Mitä sinä läksit?

MAIJA

Sitä vaan, että joko ne ovat käyneet?

MAIJASTIINA

Kutka?

MAIJA

Kah, Raila ja herra?

MAIJASTIINA

Ettäkö huoneita katsomassa? — Eivät ole käyneet. Kas niin. (Antaa
kauhan.)

MAIJA

Kyllä ne sitten pian tulevat. (Menee hämmentämään.)

MAIJASTIINA

Tulkoot vaan! — Minä pistäännyn vähäin halkovajassa neuvottelemassa
Ollin kanssa, hän on siellä puita pienimässä. — Siinä on suola jo.

MAIJA

Kuulehan, Maija! Emäntä puhui, että te saatte eri huoneet, molemmat.
Mitä sinä sillä teet?

MAIJASTIINA

Eipä tiedä, vaikka tekisinkin! (Menee ovea kohti.)

MAIJA

Johtaja on ilman asuntoa. Tähän asti on hän pykälien mukaan saanut asua
meillä, mutta huomenna ajaa emäntä hänet ulos. Luovuta sinä kamarisi
hänelle.

MAIJASTIINA ovella. Tiukasti.

En. Ennen kuin asioista on tullut selvä. — Pyöritä pataa! (Menee
vasemmalle.)

    (Ruokakello soi.)

MAIJA

Ai! Ruokakello soi, eikä vielä astioitakaan ole pöydällä! (Juoksee
kaapille, ottaa lautasia, veitsiä ja haarukoita ja asettelee niitä
pöydälle.)

ALATALON ISÄNTÄ tulee vasemmalta. Noin 40 v. hoikka, pitkä mies
työtamineissaan. Panee hattunsa naulakkoon.

Maijako se täällä emäntänä häärää?

MAIJA

Minähän tähän satuin! Stiinalla oli vähän asiaa ulos.

ISÄNTÄ istuutuu

No, teillä on pelto kuhilaissa. Joko pian joudatte meitä auttamaan?

MAIJA

Eiköhän. Ainakin Matti ja Eero joutavat.

ISÄNTÄ

Miksei Maija?

MAIJA

En minä tiedä, kun meillä on se johtajakin vielä — — —

ISÄNTÄ

Hm. En minä siitä esivallasta välitä. Ei siitä ole enää pellolle.
Hämmentää vain toistenkin työhalun niillä ryövärijutuillaan.

MAIJA

Hulluhan se vähän on. Vangitsi tässä muutama päivä sitten erään
kerjäläispojan, mutta emäntä antoi hänelle selkään! (Nauraa.)

ISÄNTÄ hetken mietittyään.

Mikäs se on se johtaja, joka teillä asuu?

MAIJA

Johtajako? Kah, johtajapa tietenkin.

ISÄNTÄ

Niin, mutta mihin hän pystyy?

MAIJA

Tiatteriin — eikös isäntä sitä tiedä?

ISÄNTÄ

Tiedän, tiedän. Mutta minä tarkoitan työtä.

MAIJA

En minä tiedä. Hän on herra!

ISÄNTÄ

Herra! — Ja ilman asuntoa! — — Eikö hän ole vielä saanut asuntoa?

MAIJA

Ei. Lupasivat tulla tänään tänne.

ISÄNTÄ

Hm. En minä tiedä sellaisille herroille antaa asuntoa.

EMÄNTÄ tulee vasemmalta.

Kas, Maija!

MAIJA

Minä rupesin täällä emännäksi, kun Stiinalla oli asiaa ulos.

EMÄNTÄ menee uunin luo ja kohentaa tulta.

Siitä Railan Väinöstäkin uhkaa tulla tyhjäntoimittaja! (Puhaltaa
uuniin.)

ISÄNTÄ

Kuinka niin?

EMÄNTÄ

Kas, sen herran kanssa se juoksee pitkin kylää ja viljavainioita.

MAIJA

He katselevat maita. (Menee hämmentämään vellipataa.)

EMÄNTÄ

Mitä tehnevät! Mutta töistä ei tule mitään pelloilla — Sirpit
seisahtuvat ja työväki rupeaa seuraamaan heidän esimerkkiään.

ISÄNTÄ

Taitaa olla parasta, kun sanoo sille Railan Väinölle, että hän lähettää
sen herransa sinne mistä on tullutkin!

EMÄNTÄ

Mitä hänestä < tänne hilasivatkaan!

MAIJA

Kah, kun piti näytelmäseuraa saada kuntoon ja siihen tarvittiin johtaja.

ISÄNTÄ

Johtaja! — Eihän tuo edes tervehikkään, kun tulee vastaan.

MAIJA

Hän ei tunne isäntää.

ISÄNTÄ nousten

Eikä ole väliäkään!

OLLI tulee vasemmalta, sylys puita täynnä.

Herroja tulee, herroja tulee! (Viskaa puut uunin eteen.)

ISÄNTÄ

Ettäkö tulevat?

OLLI

Pihalla ovat, tarkastavat läävää, vasikoita ja kehuvat niitä niin
riivatusti.

ISÄNTÄ

Annappas äiti se takki sieltä kaapista.

EMÄNTÄ

Aivanko sinä pyhätakkiin?

ISÄNTÄ

Ei ne herrat ymmärrä muuten toisia herroja! (Menee oikealle.)

EMÄNTÄ Ollille.

Missä Stiina?

OLLI

Aitassa! Survoo pyhähametta ylleen! Muuttaa toisen lakin päähänsä.

    (Emäntä menee oikealle.)

MAIJA hädissään on hämmentänyt pataa kiivaasti.

Olli, hämmennäppäs tätä pataa, ettei pala pohjaan, minä juoksen Stiinaa
auttamaan.

OLLI menee hämmentämään.

Käske se tänne! Sano, että nyt se asia ratkaistaan!

    (Maija juoksee vasemmalle.)

OLLI polttaa jotenkin sormensa.

Äh — kun se räiskyykin ja on niin kuumaakin, kuin paholaisen kekäle!
(Hämmentää rajusti.)

    (Raila ja Kallio tulevat vasemmalta. Kallio kesäpuvussa
    ja keppi kädessä.)

RAILA huomaa Ollin.

No, jopa ovat, kun ovat Ollille pistäneet kauhan käteen!

OLLI nolona jättää kauhan.

Se oli — »ottiatuota», se Maija.

KALLIO jää katsomaan Ollia.

RAILA

Onko isäntä kotosalla?

OLLI

On, kamarissa.

KALLIO

Vai oli se — »ottiatuota», Maija, joka pisti kauhan käteen?

OLLI

Sehän se, siinä kiireessä. Ja eikä tuota ehtinyt edes ajatellakaan!

KALLIO

No, missä se Maija on?

OLLI

Niin — että, kumpainen Maija?

KALLIO

Onko niitä useampiakin?

OLLI

On. Meidän Maija ja majatalon Maija.

KALLIO

No, se teidän Maija?

OLLI

Se on »ottiatuota», aitassa. Kyllä se köhiä tulee.

KALLIO Railalle.

Ilmetty Tolarin tyyppi. »Ottiatuota» on jo hänellä veressä. Olisi Maija
vaan yhtä hyvä.

RAILA

Minä epäilen sen Priitan onnistumista. Mutta sittenpähän nähdään!

OLLI tulee lakki kädessä hitaasti keskinäyttämölle.

Tuota — — — olisi sitä vähän — niin — kuin — asiaakin —?

KALLIO

Antaa kuulua vaan.

OLLI

— — Se on — — — että — se Maija — tuota se meidän, on — »ottiatuota»
aika Maija?

KALLIO

Oo — Vai niin —?

OLLI

Se olisi kuin vakka ja kans', niinkuin herra sanoo, siihen tularin
Maijaksi?

KALLIO

Niinkö? No, sitten pitää hänen näytellä sitä!

OLLI

Mutta kun se on Pirkko nyt?

RAILA

Johtaja antoi hänelle Poropirkon kokeiltavaksi ja minä luulen, että se
on aivan paikallaan.

OLLI

Ijankaikkinen vanha rapa!

/RAILA

Hidashan se Stiina on Maijaksi, jos on Pirkoksikin — ei hän pysty
Tolaria selkään antamaan.

OLLI

Sekö? — Tyynessä vedessä ne kalat kutee!

'''RAILA

Ei pidä paikkaansa tässä.

OLLI

Pitää. Suomalainen sananlasku ei koskaan valehtele.

RAILA

Taidat puhua kokemuksesta? (Nauraa.)

OLLI

Kokemusta tai ei. Mutta kun sanon lyö, niin kyllä se tyttö vaan lyö.
(Molemmat nauravat.)

ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ Tulevat oikealta vähän pukeutuneina.

RAILA

Siinäpä talon väki onkin. Ehtoota!

MOLEMMAT.

Ehtoota!

RAILA

Me tulimme nyt, niinkuin puhe oli, katsomaan niiltä huoneita...?

KALLIO menee isäntäväkeä kohti, kuin tervehtimään.

RAILA esittää.

Johtaja Kallio ja talon isäntä ja emäntä.

    (Tervehtivät kädestä.)

KALLIO

Niin. Olimme iltakävelyllä ja päätimme pistäytyä sisään toivottamaan
onnea hyvän vuoden johdosta.

EMÄNTÄ

Kiitoksia vaan.

ISÄNTÄ

Kiitoksia, kiitoksia. — Paneppas, äiti kahvi tulelle...

KALLIO

Komeina rehoittaa maat ja minkälaiset maat? Silmänkanto-pellot! Oikein
tekee hyvää niitä katsellessa.

ISÄNTÄ

Vieraat ovat hyvät ja istuutuvat.

KALLIO

Kiitos.

RAILA Kalliolle.

Hyvä alku! (Istuutuvat.)

ISÄNTÄ

Jaa — että johtaja tykkää on komeat maat —?

KALLIO

On. Kerrassaan komeat. Kiersimme ympäri kirkonkylää.

ISÄNTÄ

Kävittekö korven puolella?

RAILA

Emme aivan siellä asti — mutta olen puhunut kyllä johtajalle...

ISÄNTÄ

Siellä ne maat ovat. Tässä ovat vaan kotipellot.

KALLIO

Todellakin! Täyttyy sanoa, että jos muualla maailmassa jotain
unohdetaan, niin täällä se monin kerroin korvataan. Tarkoitan työtä.

ISÄNTÄ

Niin. Eihän sitä tyhjillä tappuroilla maailman läpi päästä.

KALLIO

Eipä ei — — —

ISÄNTÄ

No, johtaja on täällä tiatteria opettamassa?

KALLIO

Olen. Eilen aloitimme.

RAILA

Ja alulla ollaan — olisi vaan saatava asunto johtajalle.

ISÄNTÄ

Tosiaankin. Herrahan on ilman asuntoa?

KALLIO

Niin, ikävä kyllä... (Naurahtaa.)

ISÄNTÄ

Juu — — onhan se ikävää. Hm...

RAILA

Ajattelimme, kun teillä on pari huonetta joutavana, jos luovuttaisitte
toisen niistä johtajalle?

ISÄNTÄ

Hm... onhan niitä huoneita. — Mitä sinä sanot, äiti?

EMÄNTÄ joka on järjestänyt pannun tulelle.

Mitäpä minä. Sinähän sen talon isäntänä tiedät.

KALLIO

Niin — Kyllä minä koetan olla mahdollisimman vähän vastuksina teille.

ISÄNTÄ

Hm... Voimmehan käydä katsomassa! (Nousee.)

RAILA

Pistäydytään katsomassa — jos johtaja niistä pitää...

KALLIO nousten.

Siinä suhteessa minä en ole vaativainen. (Menevät oikealle.)

EMÄNTÄ Ollille.

Juokse ulos ja käske Stiina sisälle. (Menee oikealle.)

OLLI On seisonut syrjässä koko ajan. Tajuaa asian.

— — Ottiatuota! (Aikoo ulos.)

MAIJASTIINA Tulee samalla vasemmalta — pyntättynä.

OLLI

Siinäpä sinä! Kuule, nyt ne vievät!

MAIJASTIINA

Minkä niin?

OLLI

Kah, kamarin, että jytisee!

MAIJASTIINA

No, puhuitko sinä niin kuin käskin?

OLLI

Puhuin ja johtaja sanoi, että sinun pitää saada se — —

MAIJASTIINA

No, anna sitten Viedä!

OLLI

Mutta Raila pakana sotki koko hyvät humalat!

MAIJASTIINA pelästyen.

Miten? Puhu!

OLLI

Sanoi, ettei sinusta muka ole.

MAIJASTIINA huudahtaen.

Minusta?

OLLI

Olet muka hidas ja mitä kaikkea!

MAIJASTIINA kävelee harmissaan.

Se maitovarsa!

OLLI

Etkä muka pysty minua antamaan selkään — — —

MAIJASTIINA äkkiä seisattuu.

Etten minä sinua pysty antamaan selkään?

OLLI vähän väistyen.

Sitähän minä sanoin, mutta siihen se vaan raukes.

MAIJASTIINA

No, etkö sinä voinut sanoa, että saat harva se päivä selkääsi?

OLLI väistyen yhä.

Kyllähän minä koetin.

MAIJASTIINA matkien.

Koetit! — (Kävelee.) Ja nyt ne ottavat kamarin ja sitten se on selvä.

OLLI

Selvähän se.

MAIJASTIINA

Ja emäntäkin lupaa ja sitten syö sanansa!

OLLI

Mikä niitä herroja jaksaa vastustaa!

MAIJASTIINA

Mutta olihan isäntä miehinen mies luvannut kamarit sinullekin!

OLLI

Lupasihan se. Mutta kun kehui maat ja mantereet, niin siihen toppas.
Oikein tulin minäkin liikutetuksi.

MAIJASTIINA seisten kädet lanteilla topakkana.

No, olette te! Tallukoita koko miehet! Sillä tavalla voivat tehdä
kanssamme mitä haluavat.

OLLI

Voivathan ne...

MAIJASTIINA

Mutta se on stop nyt! (Lähtee kävelemään.)

OLLI hölmistyy.

— Häh?

MAIJASTIINA kääntyy ja polkee jalkaansa.

Stop että jytisee!

OLLI

Mitä tarkoitat?

MAIJASTIINA pui nyrkkiä Ollille.

Sanasta miestä ja sarvesta härkää! — (Lähtee kävelemään.) — — Vai
hidas! Kylää minä näytän, mitä tyvenessä uipi, jahka se tulee!

OLLI tulee rohkeammaksi.

Sietää hän saada vähän saparoilleen, kun sotkee asiat!

MAIJASTIINA seisattuu Ollin eteen.

Ja sinun myöskin — omaasi et pysty puolustamaan!

OLLI

Kyllähän minä — — (väistyy.)

MAIJASTIINA

Tillittämään, kun herrat puhuu! Nahjus! (Menee kävelemään.)

OLLI harmistuneena.

Sehän se Rai — — —

MAIJASTIINA

Saapas, koko mies!

OLLI suuttuu.

Elä jumalista, Maija!

MAIJASTIINA asettuu eteen.

Panetko sinä vastaan, mitä?

OLLI

— — — »Ottiatuota»?...

MAIJASTIINA ottaa tukasta.

Tuossa sinulle »ottiatuota»!

OLLI suuttuneena.

Maija — »Ottiatuota»!!

MAIJASTIINA lyö molemmille korville.

Siinä, siinä! — Kaikki tässä, »ottiatuota»!!

RAILA. KALLIO. ISÄNTÄ. EMÄNTÄ. Ovat tulleet edellisen aikana oikealta.

RAILA

Siinäpä saa mies oikein tukevasti! (Nauraa.)

KALLIO

Saa, kuin Maijan kädestä tukkijoella.

ISÄNTÄ

No, joko sinua taas löylytetään?

EMÄNTÄ tulee luo.

Mistä sinä mies parka taas saat selkääsi?

OLLI raivostuneena häpeästä ja harmista nostaa nyrkkinsä uhkaukseen,
Maijalle.

»Ottiatuota»!

MAIJASTIINA

Tahdotko viedä! (Käy uhkaavasti kohti.)

ISÄNTÄ Emännälle.

Elä, elä päästä niitä yhteen!

EMÄNTÄ asettuu väliin.

Seis, Malja! — Mistä te taas riitelette?

MAIJASTIINA kääntyy selin.

Ei mistään.

OLLI

— — Kun se oli, tuota — — —

MAIJASTIINA kääntyy ja karjasee.

— Häh! — Kahden asia ja kolmannelle korvapuusti!

    Kaikki jäävät katsomaan.

RAILA purskahtaa nauramaan.

Hyvä, hyvä!

KALLIO nauraa.

Siinäpä vasta Maija!

ISÄNTÄ

Se on se meidän Maija.

EMÄNTÄ

Rauhoitu nyt Maija. Huomaa, että täällä on vieraitakin.

MAIJASTIINA

Olkoon! — Asia on meidän kahden.

ISÄNTÄ

On parasta, ettemme sotkeudu heidän riitoihinsa. Maija ei siedä lakia
poljettavan.

MAIJASTIINA

Ei siedäkkään, kuten te — ja moni muu! (Katsoo emäntään.)

EMÄNTÄ

Mitä sinä nyt — —?

OLLI kopeloi tukkaansa.

»Ottiatuota» kun kaikki hiukset 'lähtevät.

KALLIO tulee luo ja taputtaa Maijastiinaa olalle. Hymyillen.

En ole pitkään aikaan nähnyt noin rivakkaa Maijaa.

MAIJASTIINA

— — — Elkää taputtako.

KALLIO nauraen.

Aijotko minuakin panna saparoille?

    Raila nauraa myös.

MAIJASTIINA

— Ei sitä tiedä. Minä en siedä makeiltavan. Täällä maalla ollaan
suoria, kuin honka, eikä luikerrella — (Näyttää sormellaan.) Noin
ikään. Te olette kyllä herra ja viisas opettaja, mutta tarvitaan sitä
muutakin kuin tiatteria ja kokemusta rakkauvessa.

EMÄNTÄ

No, no, Maija...

MAIJASTIINA

Jaa, jaa, emäntä. Te olette opettanut ja kasvattanut minua biplian ja
esikuvien kautta ja minä olen se miksi olette minut tehnyt. Niin oli
isänikin ja niinpä oli äitini. Kaikki olemme olleet yhtä perhettä ja
onnellisia olemme olleet.

EMÄNTÄ

Mutta, mikä Sinulla on, Maija?

MAIJASTIINA

Minä sanon vaan, mikä on totta.

ISÄNTÄ

Mistäs tässä oikeastaan on kysymys, Olli?

OLLI

— Niin — tuota — kun — Maija sanoi — —

MAIJASTIINA

Mitä minä sanoin? Pistätkö sinä syyn minun niskoilleni?

OLLI

E ei — tuota — Kun te isäntä — — —

MAIJASTIINA keskeyttää.

Ette ole mikään isäntä!

ISÄNTÄ hölmistyneenä.

— Häh —?

OLLI

Niin. Palvelluthan sitä minäkin olen aina kehdosta asti ja ollaanhan
siitä työtä tehty ja — tuota — mutta —

MAIJASTIINA

Mutta kun herrat tulee, silloin se on stop

    Kallio menee Railan kanssa puhelemaan jostakin asiasta.

EMÄNTÄ

— Mikä stop? Selvitä Stiina?

MAIJASTIINA

Piika on piika vaikka Olisi kuinka perheen jäsen!

OLLI ymmärtää asian.

Ja renki on renki, vaikka olisi kuinka — — »ottiatuota» — —

ISÄNTÄ vähän suuttuneena.

Teistä ei saa selvää pirukaan!

MAIJASTIINA

Ei siihen pirua tarvita, herrakin piisaa!

RAILA tulee isännän luo.

Antakaa olla! Aikansa riitelevät niin selviävät! — No — se on sitten
selvä, se asia? Te luovutatte sen toisen kamarin johtajalle?

ISÄNTÄ

Niin — eihän siinä minulla mitään ole sanomista — jos luulette itse,
että se on sopiva?

KALLIO

Kyllä minä olen tyytyväinen siihen.

RAILA

No, niin, asia on siis selvä. Me käymme nyt kapsäkit majatalosta ja
johtaja muuttaa sisään.

ISÄNTÄ

Niin, niin — — vai mitä sinä sanot, äiti?

EMÄNTÄ

Mitäpä minä. Sinähän olet pää talossa ja tiedät mitä teet.

RAILA Kalliolle nauraen.

Siinä sen nyt kuulette. Isäntä se laarit lukkoon lyö. No, hyvästi nyt
siten!

KALLIO

Niin. Hyvästi, taikka paremmin näkemiin! (Menevät vasemmalle.)

ISÄNTÄ

Hyvästi, hyvästi! (Kääntyy vaimonsa puoleen.) — Vai mitä sinä sanot,
äiti?

EMÄNTÄ

Mitäpä minä. Sinähän se olet pää. (Menee hellan luo.)

ISÄNTÄ

Eihän sitä viitsinyt oikein kieltääkään.

EMÄNTÄ

Eihän sitä ilennyt — Kas, kun kahvi unohtui tarjoamatta.

OLLI

Ei. Lähden tästä jonnekkin kävelemään.

(Aikoo ulos, mutta Maijastiina, joka on kiukkuisena kuunnellut
edellisten keskustelua, ei jaksa enää hillitä itseänsä, vaan huutaa
koomillisen kiukkuisella äänellä katsoen isäntää päin naamaa. Päääää!
Kaikki hölmistyvät ja jäävät katsomaan.)

MAIJASTIINA samoin, ensin katsoen isäntää ja sitten emäntää.

Päää! — Päää!

EMÄNTÄ kauhulla.

Mitä sinä Stiina?

MAIJASTIINA samoin kaikille kolmelle.

Pää! Pää! Pää!

ISÄNTÄ

— Mitä sinä määit kuin pässi?

MAIJASTIINA

Itse olette pässi!

EMÄNTÄ

— Hyvä isä, — Stiina!?

MAIJASTIINA

Siinä toinen pässi!

OLLI

Mutta Stiina — — —?

MAIJASTIINA

Siinä kolmas päissä! Kolme sarvipässiä! Onko tämä laitaa! Varakkaan
Alatalon väki on saanut sarvet päähänsä ja herrat keritsevät villoja.

EMÄNTÄ

Stiina! Nyt minä suutun!

MAIJASTIINA

Suuttukaa vaan!

ISÄNTÄ

Muista paikkas raamatussa, jossa sanotaan: »kunnioita isäntäväkeäsi».

MAIJASTIINA

Enkö ole sitä tehnyt? Mutta minulla ei ole enää isäntäväkeä! Tahdon
kahdenkymmenen vuoden palkkani ja lähden tieheni!

EMÄNTÄ putoaa tuolille.

Herra siunaa!

ISÄNTÄ aivan ällistyneenä.

Mitä — sinä — sa — —?

MAIJASTIINA

Menen kaupunkiin ja rupean herroille piijaksi. Ne ne tässä kuitenkin
rikeeraa ennemmin taikka myöhemmin!

EMÄNTÄ

Stiina — — Miten on järkesi laita?

MAIJASTIINA

Hyvin. Mutta miten on lupauksen laita?

EMÄNTÄ

Minkä lupauksen?

MAIJASTIINA

Unohdettu luonnollisesti! Kenelle luvattiin kamarit? Kenen piti mennä
naimisiin?

EMÄNTÄ

Voi, Stiina kulta, kun — — —

MAIJASTIINA

— Kun herrat — niin — — ja minä olen vaan piika...

OLLI havahtuu.

— Jaa. Mitä sanoo isäntä?

ISÄNTÄ

— Että mitä?

OLLI

— Siitä asiasta, josta puhuttiin pellolla, niistä kamareista?

ISÄNTÄ

Kah, kah, kun nuo — — —

MAIJASTIINA

Ja te olette isäntä ja _pää!_

OLLI

Sanasta miestä ja sarvesta härkää! Minä vaadin myöskin palkkani ja
seuraan sinua Maija.

MAIJASTIINA

— Oh! (Vaipuu Ollin syliin.)

ISÄNTÄ suuttuu.

Tästäpä vasta soppa syntyy!

EMÄNTÄ

Johan minä sanoin, että vie se sen kuin viekin!

ISÄNTÄ huomaa pyhätakkinsa.

Ja vielä pyhätakissa? (Riisuu sen ja viskaa maahan.) Ja sen seitsemän
seppää!

EMÄNTÄ

Elä hyvä mies takkiasi! (Ottaa takin ylös.)

ISÄNTÄ

Sanoinhan minä, että »ties mikä lie»!

EMÄNTÄ

Puhui kuin synti!

ISÄNTÄ

Ja pani pääni sekaisin kuin Haminan kaupungin.

EMÄNTÄ

Ja nyt Olli ja Stiina ikänsä talossa palvelleet lähtevät maailmalle...

ISÄNTÄ

Ei askeltakaan! Yhteen molemmat ja vihille — ei niitä kamareita vielä
luvattu — arveltiin vasta.

EMÄNTÄ

Niin todellakin, ei niitä vielä luvattu — katseltiin vasta.

ISÄNTÄ

Sen seitsemän, kun touhusivat, ja touhusivat, ettei kerennyt edes
ajatellakaan. — Ensi pyhänä kuulutuksiin molemmat ja sitten häät! Ja ne
pitää olemankin eri häät!

EMÄNTÄ

No, oletteko nyt tyytyväisiä, lapset?

MAIJASTIINA nöyrästi.

— Mitäs se emäntä.

OLLI

Kah, tietystihän me — — —?

MAIJASTIINA

Antaako emäntä anteeksi?

EMÄNTÄ

Totta — tietysti — (Halaa Stiinaa.)

OLLI nöyrästi isännälle.

Niin — tuota — minäkin tässä taisin sanoa jotain — niin, että — — —?

ISÄNTÄ

— Mitäs se Olli nyit! (Taputtaa olalle.) Kaikki on hyvin.

    (Kallio ja Majatalon Maija tulevat edellisen aikana.
    Kalliolla pieni käsilaukku ja paltto käsivarrella
    ja Maijalla suuri kapsäkki.)

KALLIO huomaa sovinnon.

Ooo! Täällä on rauha ja rakkaus ylimmillään! Onnittelen, onnittelen! —
(Maijalle.) Jätä siihen vaan, kyllä minä sen siitä saan. Niin. Näin me
nyt tulemme.

EMÄNTÄ menee isännän luo ja rykäisee siinä merkitsevästi.

ISÄNTÄ katsoo häneen ja rykäisee myöskin.

Niin. — Niinpä näkyy. — (Rykäisee.) Mutta siinä äskeisessä taisi tulla
pieni erehdys — tuota — — —

EMÄNTÄ

Me täällä maalla emme kerkiä kaikkia järjestää silmänräpäyksessä,
niin kuin te siellä kaupungissa. Asia on näet niin, että kamarit oli jo
luvattu näille nuorille, vaikk'ei sitä siinä hytäkässä muistettu sanoa.
He ovat nyt kihloissa ja pian ovat he sitten naimisissa. (Nuorelle
parille.) Jos sitten menemme katsomaan niitä kamareita. (Menee oikealle
päin.)

ISÄNTÄ

Juu! (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme! (Seuraa emäntää.)

OLLI

— »Ottiatuota» — (Menee perästä.)

MAIJASTIINA Kalliolle.

Niin, meidän ne kamarit on. Ja kuten herra on nähnyt, niin pystyn minä
Maijaakin pelaamaan, eikä vaan ijankaikkisia vanhoja piikoja! (Menee
oikealle.)

KALLIO on ällistyneenä katsellut heidän jälkeensä. Tajuaa asian ja
putoaa istumaan.

MAIJA säälien.

Herra parka!

KALLIO hypähtää ylös.

Tekevätkö nämä ihmiset minusta pilkkaa, vai mitä he meinaavat? Minähän
ne oikeastaan minua pitävät! — (Kävelee suuttuneena.) Ei, tästä täytyy
tulla loppu! Sen täytyy piisata jo! Hullu, kun lähetän sen Railankin
pois — Olisin edes hänelle saanut kiukkuni viskata! (Huomaa Maijan.)
Mitä sinä tuijotat siinä?

MAIJA

Nyt on herra ilman asuntoa.

KALLIO huutaa.

Minä tiedän sen! (Kävelee.) Kaikenlaisten kanssa sitä pitää joutuakin
tekemisiin! — Ne suoraan halveksivat minua!? Pitävät itseänsä sen
piimänsä voimalla herra ties minä! — — Ja minä heille puhun, pidän
esitelmiä, innostan ja toivon hyviä viljavuosia. — (Lähtee kävelemään.)
Katovuoden heille rukoillen!

MAIJA

Vienkö minä tämän kapsäkin takaisiin majataloon?

KALLIO ei jaksa hillitä itseään.

— Vie se helv--tiin! — (Selvittäen.) Mitenkä minä majataloon voin mennä
takaisin, kun tulin emännällesi sanoneeksi sellaista, jota en kaikille
sano. — Pellolle, taivasalle sen saat viedä! (Kävelee.)

      Oikealta kuuluu laulu.
    Sävel: (Jo joutui armas aika.)

      Jo kirkas päivä koittaa,
      yö pitkä mennyt on.
      Ja herran armo koittaa
      ain' asti lepohon.
      Ajalla maan ja vaivan
      — — — — — — — — —

KALLIO on pysähtynyt ja kuunnellut kolme säettä.

— — Mitä, mitä ne laulavat siellä?

MAIJA viattomasti.

Jo kirkas päivä koittaa...

KALLIO kiukuissaan.

— Mikä kirkas nyt koittaa, musta yö! (Kävelee edestakaisin.)

    (Laulu on hiljennyt, kuuluu hyminää.)

MAIJA

Täällä maalla on tapana, jos omasta väestä joku kihlautuu, tai joku
muu tapaus sattuu perheessä, jolla on merkitystä, kokoontua suureen
saliin ja laulaa joku kaunis laulu.

KALLIO

Eikö niitä saleja sitten muulloin käytetäkkään?

MAIJA

Ei. Ainoastaan erikoistapauksissa.

KALLIO

Kaunis tapa! Mutta saisivat he liittää vierasvaraisuudenkin tapoihinsa
— se on myöskin kaunis tapa!

MAIJA

Kyllä tiedämme, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaista, ettemme
tiedä, ketä uskoa ja ketä ei. On sanantapa: »Jos annat paitasi, niin
elä ole varma, etteivät he tahdo nahkaasikin.»

KALLIO on hämmästyneenä katsellut tyttöä.

— — Kuka sinä olet, tyttö?

MAIJA

— Minä olen vain Maija.

KALLIO

Niin, niin. — Viimevuotiset tapaukset ovat todellakin järkyttäneet
ihmisten luottamusta.

MAIJA

Ennen aina koristettiin suuri sali vieraita varten. Sytytettiin
kattokruunu palamaan ja kutsuttiin vieras sisälle. — Vieraita varten
ne suuret salit ovat. Ei oma väki niissä asu.

KALLIO istuutuu.

Niinkö?

MAIJA

Oma väki asuu tuvissa, sivuhuoneissa ja luhdeissa. — Näittekö niitä
kahta suurta sänkyä salissa?

KALLIO

Joiden päällä oli suuret komeat ryijyt — näin?

MAIJA

Ne ovat talon vierassänkyjä.

KALLIO

Vai niin. Niin no — voinhan minä mennä pellollekin yöksi. — Kiitos
neuvoistasi, tyttö ja — — (Istuutuu raskaasti pää käsiensä varaan.)

    Vaitiolo.

MAIJA tulee luo.

— Itkettekö, herra?

KALLIO

En. — Minä suren.

MAIJA

Mitä, herra?

KALLIO

Sitä, mitä teille on tehty. Ryöstetty jotain sellaista, jota on vaikea
saada takaisin.

MAIJA

No, ei sentään. Minä uskon, esitä aikaa voittaen kaikki vielä tulee
entiselleen. Teillä pitää olla vaan kärsivällisyyttä meidän kanssamme.

KALLIO menee tytön luo ja puristaa hänen kättään

Kiitos, tyttö. (Aikoo kääntyä, mutta kääntyy takaisin.) Kuule, kuka
sinä olet? — (Muistaa.) — Niin, niin. Maijahan sinä olet. (Katsoo
silmiin ja silittää hänen päätään.) Yksi Suomen omista Maijoista.
— Katsos, Maija, minulla on kärsivällisyyttä. (Ottaa laukun ja
palttoon, jotka oli jättänyt penkille.) Minä lähden nyt...

MAIJA

Minne herra aikoo lähteä?

KALLIO väsyneesti.

En tiedä... jonnekkin!

MAIJA

— Jos herra tulisi minun luhtiini toistaiseksi nukkumaan?

KALLIO hämmästyy niin, ettei usko korviaan.

Mitä sinä sanot —?

MAIJA

Minun luhtiini, niin. Pääsette minun sänkyyni, se on kyllä puhdas ja
siisti.

KALLIO

— Tarkoitatko sinä, että — — —?

MAIJA

— Kah, tarkoitan, tietysti. — Eikö herra ymmärrä?

KALLIO

— Ymmärrä? En, en ymmärrä...?

MAIJA

Sepä nyt merkillistä. (Jankkaa.) Luhtiin, luhtiin — sänkyyn — minun
sänkyyni?

KALLIO suuttuu.

— Minä en tule sinun sänkyysi! (Viskaa kaikki käsistään pöydälle ja
lähtee kiivaasti kävelemään.)

MAIJA viattoman hämmästyneenä.

Mitä se herua nyt?

KALLIO hetken perästä seisahtuu tytön eteen.

Kuinka sinä voit minulle sellaista edes ehdottaakaan? Etkö sinä
ymmärrä, että se toukkaa minun siveellistä — — (Kääntyy pois.) Ja niin
kaunis tyttö vielä — uh — (Kävelee. — — — Hetken perästä.) Mene tiehes,
tiehes!

MAIJA

— Olenko minä tehnyt jotain pahaa?

KALLIO

Ja sellaista sinä vielä kysyt? (Menee kiivaasti luo.) — Sinä olet — —
— (Ei voi sanoa mitään. Hengittää vaikeasti ja kävelee.) — — Etkö sinä
nyt ymmärrä, etten minä voi tulla sinun luhtiisi maata?

MAIJA

Kuinka niin? Kun tulette vaan!

KALLIO huomaa jotakin.

— Ai, siellä on kaksi sänkyä. Niinkö?

MAIJA

Ei. Kyllä siellä on vaan yksi sänky, muita se on hyvin leveä, niin että
kyillä te mahdutte siihen.

KALLIO suuttuu.

— Sinä, sinä — ooh, kuinka siveetöntä! Minä sinut tyttö annan
kasvatuslaitokseen — minä — valkonauhan — — — hulluksi tässä tulee!

MAIJA

Miksi minä sinne? Onko se joku tiatterin oppikoulu?

KALLIO vaipuu penkille.

— Tiatterin oppikoulu! (Hypähtää hänen luokseen.) Oletko sinä noin
tyhmä, vai teetkö sinä pilkkaa minusta? Entäpä, jos minä tulenkin sinun
luhtiisi? Ja sitten saat pitkän nenän — — (On hyvin kysyvän näköinen.)
Sinä — sinä — — — Ymmärrätkö sinä ollenkaan minua, tyttö?

MAIJA viattomana.

Tervetuloa vaan!

KALLIO koomillisen raivostuneena.

Ja sitten saat pitkän nenän! Sinä, sinä — ymmärrätkö sinä ollenkaan
mitä minä puhun?

MAIJA hädissään.

Ymmärrän.

KALLIO

Herra Jumalia, kuinka paatunut!

MAIJA melkein itkien.

Miksi herra on minulle vihainen? Mitä minä olen tehnyt?

KALLIO

Sinä olet pirstonut minun ajatuksistani kaikki, mikä on ollut sinusta
kaunista, puhdasta ja siveellistä. Sinä olet täyttänyt sydämmeni
surulla ja sinä olet saanut minut epäilemään itse puhtauttakin.
Tiedätkö sinä, miksi sitä maailmassa sanotaan, sitä sellaista
tilannetta, johon sinä minua ehdotat?

MAIJA

Nukkumiseksi.

KALLIO huutaa.

Hävytön!

MAIJA

Miksi herra huutaa? Minä en ymmärrä enää mitään! Minä tarjoan herralle
yösijaa ja herra vaan suuttuu. — Mitä herra luulee minun tarkoittavan
sillä, että tarjoan oman vuoteeni herran käytettäväksi.

KALLIO vihaisesti.

— Mitäkö luulen? (Hämmentyy.) — — — Ettäkö — mitä luulen? —
(Selvittää.) — Minä luulen, että — että, minä en enää itsekkään tiedä,
mitä minä luulen! (Kävelee harmissaan.)

MAIJA

Herralla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että herra on kohta
sairas. Te puhuttekin jo aivan sekaisasti.

KALLIO

Luonnollisesti! Vähemmästäkin jo sairastuu! Vai luuletko sinä
kenenkään hermojen kestävän tällaista ijankaikkisesti.

MAIJA

Sitten on parasta, että herra tulee levolle — nukkuminen virkistää.

KALLIO terävästi.

No, niin. Minä tulen. Mutta jos sinä — — —? (Katsoo silmiin tyttöä ja
vaikenee. Tempaa sitten suuttuneena tavaransa ja huutaa koomillisen
kiukkuisena.) No, tule sitten!!! (Menee vasemmalle.)

MAIJA tempaa kapsäkin ja retuuttaa sitä perästä.

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Näyttämö: Suuren talon takapihamaa. Perällä suuri ruispelto.
(Pienemmillä näyttämöillä sen voi ajatella vasemmalle ja perälle
vaan metsää tai niittyä.) Oikealla perällä »vilja-aitta», lännempänä
»luhti». Vasemmalla »aitan-seinämä», jossa pari ovea. Vieressä kyntö-
ja äestyskoneita. Luhdin luona kumollaan puuastioita ja penkki.

Ruispellon vieressä aita.

Tyyni elokuun ilta. Silloin tällöin karjankellojen kajahdusta ja
ruisrääkän ääntä. Hämärä. Taivaalla punainen punerrus.

KARKULAINEN Tulee oikealta risaisissa vaatteissa ja pussi selässä,
istuutuu luhdin luo penkille ja ottaa voileivän pussistaan, alkaen
syödä.

Kyllä se on sentään suurta, kun on hyvä omatunto — silloin ei epäile
mitään. Näiden rehellisten ihmisten keskuudessa minustakin alkaa
tulla rehellinen. — Minä jo kerjään. Vaikka rehellinenhän minä olen
ollut aina. Silloinkin kun olin herra ja johdin hallitusta, vaikka
se menikin sitten päin honkia. Enkä minä ymmärrä, kuinka minä olen
tullutkin niin riivatun rohkeaksi. Kuolemantuomio ja elinkautinen
vankeus niskassa ja minä melkein pyydän yösijaa taloissa. Toivottavasti
minä sentään pysyn aisoissa; sillä ei sitä tiedä liikaa luottaa
ihmisten rehellisyyteen. Kun vaan saisi tämän jalkapatikka-matkan
onnelliseen loppuun ja löytäisi itsensä Ruotsista, niin vähät muusta.
Sitten sitä taas voi hypätä jaloilleen, ottaa ohjat käsiinsä ja
huutaa alas, mikä ei miellytä. Ihanat unelmat! Ja tuhatta kilometriä
on taivallettavana! Mitenkäs se sanookaan runoilija: »Käyn päivällä
viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä». Niin —
kun lasken pääni viljalaarin pehmoiselle patjalle, niin voiko muuta
kuvitellakaan, kuin hyvinvointia. Siellä ei kukaan minua häiritse yöllä
paitsi mahdollisesti tavallinen varas ja hänen kanssansa minä kyllä
voin tavata seitsemättä käskyä. Ja päivisin minä kerjään ja jatkan
matkaani. — Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun
yö on eessä. (On lopettanut syöntinsä. Menee vilja-aittaan.)

MAJATALON EMÄNTÄ ja MAJATALON ISÄNTÄ tulevat oikealta, katsellen
ruispeltoa.

ISÄNTÄ

Mitä luulet äiti — ilmassa on jotakin?

EMÄNTÄ

Petolliseltahan se näyttää.

ISÄNTÄ

Kun ei tuota peltoa ehtinyt ylös ottaa!

EMÄNTÄ

— Mitä tässä muutakaan on ehtinyt!

ISÄNTÄ lohduttaen.

No, no. Nythän siitä pahasta on päästy. Huomenna leikkaamme. Esivalta
ja Eero voivat mennä Alataloon elonkorjuuseen, me toiset revimme tämän.
Kun se kerran tuo Luoja on antanut niin paljon ylös, niin antaa se
vielä tämänkin.

EMÄNTÄ

Jos ei sille pistä piru mieleen!

ISÄNTÄ

No, no äiti... Muista, että olemme kokonaan hänen vallassaan ja että
herra ottaa ja herra antaa — —

EMÄNTÄ

— Muitta mitä sanot, jos hän antaa sen komelianttarin meille takaisin!

ISÄNTÄ

— Johtajanko?

EMÄNTÄ

Johtajanpa tietenkin. Kysyin äsken Alatalosta, antoivatko herralle
asuntoa ja sieltä vastattiin, että ei!

ISÄNTÄ

Sitten pistän minä mustan puihin ja lähden maatalolle takaisin. Hänen
kanssansa minä en tule toimeen.

EMÄNTÄ

Sinä pysyt täällä. Kyllä minä hänestä selviän. Olen varustautunut jo.

ISÄNTÄ

Sitä epäilen. Tämä ei ole kauppa-gulassi, eikä kerjäläinenkään.

EMÄNTÄ

Vaikka hän olisi itse paholainen, niin selviän! — Minä en rupea herroja
palvelemaan. Olen riippumaton nainen, vaikka olenkin maalais-emäntä!
Onko tämä laitaa: »Piimää, emäntä — Juustoa, emäntä — Kirnumaitoa,
kuulkaas. — Kokomaitoa, pyydän», ja senkin seitsemän lajia, — niin,
ett'ei enää muutta saa, kuin yksi ihminen olla häntä passaamassa! —
Ei! Pellolle, Malja! Ei tässä ole aikaa jonnin joutaviin. Ja herua jos
pistää nenänsä minun talooni, niin teen siitä plinin!

ISÄNTÄ

No, no, no, no — äiti...

EMÄNTÄ

Ja sinulla on velvollisuuksia vaimoasi kohtaan. Aamusta iltaan raadan,
ja sinä vaan siellä miestesi kanssa. Minun luonani on sinun paikkasi!
Kalpaan minäkin muuta, kuin ainaista raatamista!

ISÄNTÄ

No, no — minä jään. Minä jään.

EMÄNTÄ

Ja siihen on vielä Maija. Alitalossa on Stiina ja Olli otettu
perheeseen, ensi pyhänä kuulutetaan. Meillä on myöskin velvollisuuksia
kasvatuslastamme kohtaan.

ISÄNTÄ

Mutta eihän hänellä ole sulhastakaan, jos ei tuota esivaltaa siksi
lasketa.

EMÄNTÄ

— Mattiako? — Tavoitteleeko se sitten Maijaa?

ISÄNTÄ

Kah, sitähän se. Puhui siitä vielä minullekin — että mitä minä muka
siihen.

EMÄNTÄ

Ja sinä tietysti vaan kuuntelit?

ISÄNTÄ

Kah, mitäpä minä muutakaan osasin — kun se vetosi vielä virkaansakin.
Taitaisihan se pystyä eukkonsa elättämään.

EMÄNTÄ

Ei kysymykseenkään! — Koko kylä jo nauraa hänelle ja hänen
hommilleen. Pitäköön virkansa ja menköön matkaansa. Täällä ei tarvita
vetelehtijöitä!

ISÄNTÄ

Niin no, sitähän minäkin siinä ajattelin — että antaa sen nyt touhuta.
Maijalle se lupasi asiasta puhua.

EMÄNTÄ

Ja minä kun tapaan Matin, niin annan minä hänelle ympäri korvia, mutta
en Maijaani. Minä se Maijalle miehen hankin ja minä se myötäjäisetkin
annan. Korven talon saa hän, mutta sulhasella pitää myöskin olla jotain.

ISÄNTÄ

Niin, onhan tuota mistä antaa. Se korven kolkkakin on jäänyt huonolle
hoidolle työvoimanvähyyden takia... No no, kun hyvä vävy tulee —

EMÄNTÄ

Ja se tulee! Mutta sinun on pysyteltävä enemmän kotosalla että minä
pääsen liikkumaan. Työt voit järjestää miestesi kesken. Korvella on
vanhoja talollisia ja sieltä se vävy tulee. Vai Matti! Ottakoon sen
karkulaisen kiinni, jota kirkossa kuuluutettiin ja näyttäköön mikä mies
hän on!

ISÄNTÄ

Siinä olisi Matilla kova pähkinä purtavana.

EMÄNTÄ

Ja vielä kovempi tulee korvella! Järjestän hänen käännettäväkseen
Korven maat. Kunhan kääntää siellä puolen sataa tynnyrin-alaa maata,
niin eiköhän halut karkoa.

ISÄNTÄ

— Olet sinä äiti — 'heh, heh... (Menee oikealta.)

EMÄNTÄ

Kehuu, kehuu! Jos siitä edes kerran tullisi jotain mutta kun se aina
supistuu — - (Menee perästä.)

KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta.

Olin kuulevinäni ääniä. — Keitä jumalattomia vielä näin myöhällä
liikkeellä on? (Tarkastaa seutua ja huomaa oikealla jotain.) — Aa,
majatalon väkeä. — Menkööt hornan kattilaan ja antakoot ihmisille
yörauhan! (Menee takaisin aittaan.)

OLLI ja MAIJASTIINA Tulevat vasemmalta pitäen toisiaan kädestä.

OLLI

— Sinä sitten menet luhtiin?

MAIJASTIINA

Niin, Olli. Aamulla on noustava aikaiseen viljan kimppuun.

OLLI haistelee ilmaa.

— Kun ei se vaan tuo ilma — — — on niin lämminkin ja pahaa tietävä.

MAIJASTIINA

Et pelkoa. Ja jos vähän sataakin, niin sen kestää.

OLLI

Kun ei se vaan tietäisi muuta...

MAIJASTIINA

Ettäkö valkean lykkäisi?

OLLI

Niin. Kuten tässä pari vuotta sitten. Tuollainen se silloinkin Oli' ja
aamuilla oli maa valkoinen.

MAIJASTIINA

Ja kaikki meni, niin rukiit kuin kauratkin.

OLLI

Aina perunoihin asti. Ja viime vuonna myöskin. Puolet sadosta saatiin.
Kyllä se kehno on, kun kehnoksi kerkiää.

MAIJASTIINA

— Mutta olihan se sille Paavollekin, muistatko, siinä laulussa, mutta
kun kärsimme ja teemme työtä, niin kaikki muuttuu hyväksi.

OLLI

Paavo parka. Siltä se meni kaikki aina siemenjyviin asti.

MAIJASTIINA

Mutta Paavo kaivoi ja voitti.

OLLI

Maija — sillä Paavolla oli muuten hyvä vaimo, muitta se epäili.

MAIJASTIINA

Niinihän se teki.

OLLI

Se luota epäili ja joutui epätoivoon.

MAIJASTIINA

Mutta minä en epäile.

OLLI

— Minä vaan tuota vertauksellisesti, niin, kuin kysyin — niin, että jos
sattuisi?

MAIJASTIINA

Niin', minä en joudu epätoivoon.

OLLI

Niin — että vaikka petäjäistä sitten — — —?

MAIJASTIINA

Niin minä pistän uuniin ja leivon.

OLLI

Niin — en minä muuta...

MAIJASTIINA ihmetellen.

Milloin sinusta on tullut tuollainen?

OLLI

Minkämoinen?

MAIJASTIINA

Juhlallinen kuin ylkä?

OLLI

— — Sen se — »ottiatuota» — mitä sinä tarkoitat?

MAIJASTllNA

Kun puhut min kauniisti?

OLLI

— — Kim se — »ottiatuota» — Kun me — »ottiatuota» — mehän »ottiatuota»
menemme naimisiin.

MAIJASTllNA

— Nyt se ottiatuota jää jo sinun veriisi! Oleppas tässä. Minä kutsun
Maijan ulos, että saamme puhua siitä roolista.

OLLI äkkiä.

Minä tulen sinne myöskin!

MAIJASTIINA varmasti.

Et. Odota täällä! (Katsoo ovelta.) — Maija!? — Maija!? — — — (Tulee
takaisin.) Maija ei die vielä luhdissa. — Kuule — mene nukkumaan, minä
puhun Maijan kanssa myöhemmin.

OLLI

— Tupaanko jo?

MAIJASTIINA

Tupaanpa tietysti! Isäntä arvellee, ties mitä vielä!

OLLI

— Mutta minä olisin — — —?

MAIJASTIINA

— Miltä sinä olisit?

OLLI

— — Maija, sinä et rakasta minua.

MAIJASTIINA ällistyneenä.

Mitä sinä nyt?

OLLI

Kun ajat pois, vaikka olen sulhanen.

MAIJASTIINA

Ole vouhkimatta, vanha mies! Täytyyhän sinun mennä maata.

OLLI

Mutta, minä en saa unta nyt!

MAIJASTIINA

Sekös sinulta unen vei, kun tavallisesti nukut kuin tukki.

OLLI rohkaistuen.

Minä tulen sinun luhtiisi, kun nyt kerran olemme kihloissakin.

MAIJASTIINA lyö kätensä yhteen.

Jestas tuota miestä. Ettet vähän häpee! (Polkasee jalkaansa.) — Maalta
ja paikalta!

    Olli pakenee nopeasti perälle. Maija menee luhtiin.

OLLI tulee kuitenkin takaisin.

Se sitten on »ottiatuota» — mitähän, jos pilkistäisi... (Aikoo mennä
kurkkaamaan.)

MAIJASTIINA aukasee samalla oven.

— Mitä? Pääsetkö siitä!

    Olli pakenee pois.

MAIJASTIINA

Katsos junkkaria! (Menee luhtiin takaisin.)

KARKULAINEN pilkistää ovella.

Mikä riivatun meteli täällä? Eihän tässä kristitty ihminen uskalla enää
päätään kallistaa... — Oh — taas joku. (Vetäytyy takaisin.)

MAIJA tulee oikealta perältä kantaen kapsäkkiä.

Höh, hoh, kylläpä painaa! — Pian vaan luhtiin ja sitten herran 'luo.
(Nostaa kapsäkin luhdin luo.)

MATTI virkapuvussa oikealta.

Siinäpä sinä oletkin! — Mitä sinä retuutat siinä?

MAIJA

Kah! — Pyykkiä, senkin kiiltonappi!

MATTI

Mutta tuohan on kapsäkki?

MAIJA

Panin kapsäkkiin, kun ei sattunut muutakaan käteen.

MATTI

Minne sinä nostat sen — minä autan sinua! (Aikoo.)

MAIJA torjuen.

Ei! Kyllä minä itse saan! — - Mitä sinä läksit?

MATTI

Jaa — minulla on suuri uutinen kerrottava, mutta mennään tonne sisälle,
siellä on parempi puhella.

MAIJA

— Mitä sinä meinaat mies?

MATTI

Tässä sattuu vaikka emäntä tulemaan.

MAIJA

Puhu tässä vaan, jos sinulla on jotain puhuttavaa!

MATTI

No, sama se. Esivalta Kukkonen on nyt jättänyt tämän ajallisen ja
siirtynyt isiensä tykö. Hän kuoli tunti takaperin ja minä olen saanut
tehtäväkseni saattaa tiedon piiriin vallesmannille.

MAIJA

Vai on Kukkonen kuollut!

MATTI

Kellistynyt on. Ja minä se olen, joka tästä lähtien kannan hien ja
vaivan teidän turvallisuutenne takia.

MAIJA

Vai on kuollut Kukkonen! No, sinä tietysti iloitset hänen kuolemastaan!?

MATTI

Iloitsen, minä? Mitä sinä Maija? Minä luonnollisesti iloitsen siitä,
että hänen vaellusaikansa on loppunut — sillä sanotaanhan sanassakin,
ei patsaat eikä napaa, vaan vahva virta vapaa. — Niin suuri on maailma.

MAIJA

Kunhan sinä et iloitsisi vaan muusta?

MATTI

En, en — kuule, Maija... Minä olen tässä tuuminut, että nyt kun minä
olen koko poliisikin, enkä vaan virkaatekevä — — (Lähentelee.)

MAIJA

Niinhän tuota kuulut olevan.

MATTI

Niin — ja kun minulla nyt on koko palkkakin, eikä vaan virkaatekevän —
— (Lähentelee.)

MAIJA kääntyy äkkiä.

'Mitä — sinä tarkoitat?

MATTI

— Maija. Tahdotko kuulla erään laulun, jonka minä osaan?

MAIJA

Ei tässä ole aikaa viisuja kuunnella. (Aikoo luhtiin.)

MATTI

— Ei, ei, elä! — Kuule!

MAIJA

Sano pian nyt! Minulla ei ole aikaa!

MATTI

Maija — — —? Minä olisin sinua kysynyt rouvaksi minulle?

MAIJA

— Poliisin rouvaksi!?

MATTI

Niin, katso. — (Polvistuu Maijan eteen.) Minä olen tässä tomussa ja
tuhassa edessäsi ja kosin sinua — kaunis kukkanen, laakerioksa ja
ihanin ruusu? Sano minulle nyt, jos tullet rouvaksi?

MAIJA on äkkiä jäänyt kuuntelemaan.

Joku tulee! Pian pois!

MATTI

Voi pakana! (Hyppää ylös.) Kuka — missä?

MAIJA on katsonut oikealle.

Se on emäntä! Tiehes heti!

MATTI

— Kuule — minä tulen sinun luhtiisi siksi aikaa?

MAIJA

Minun luhtiini! Ei sinne mahdu, sinne tulee herra!

MATTI hölmistyy.

— Herra? — Mikä herra?

MAIJA

Herra, herra — johtaja! (Työntää häntä pois.) — Pian pian, emäntä on jo
likellä! (Ottaa laukun ja vie sen luhtiin.)

MATTI

Herra, Maijan luhtiin? — Kas vaan? — Mutta siitä ei tule mitään!
(Vilkaisee oikealle.) Perhanan akka! (Törmää aittaan.)

MAIJA tulee luhdista ilman kapsäkkiä.

Stiina nukkuu. — Mutta ensin on saatava emäntä pois, ennenkuin ajan
hänet ylös.

EMÄNTÄ tulee oikealta.

— Kuule, oletko nähnyt Mattia?

MAIJA

Kyllä, hän oli äsken täällä, mutta hän meni pois.

EMÄNTÄ

Missä riivatussa se mies juoksentelee! Olisi kerrankin virka-asioita ja
miestä ei löydy mistään. — Mitä hän täällä teki?

MAIJA

Tuli ilmoittamaan, että Kukkonen on 'kuollut.

EMÄNTÄ

Kas vaan, hän jo tietää sen. — Niin, minulle soitettiin juuri äsken,
että Kukkonen on päässyt pois tästä ajallisesta. — Vai hän — että hän
sen tietää jo! Niin no — kun juoksentelee kuin syötävä, niin saahan
sitä jotain korviinsa. — Puhuiko hän mistään muusta?

MAIJA

Puhuihan se — (Nauraen.) Muun muassa kosi minua!

EMÄNTÄ raivostuen.

— Sen sakramenskattu! Ja mitä sinä vastasit —?

MAIJA

En mitään. En minä huoli hänestä!

EMÄNTÄ

Oikein, lapseni... Sinä olet viisas tyttö. — Minä sille riivatulle
annan kyllä — mitä kuuluu! — Hullu se on! — Oppikoon ensin työtä
tekemään, mokomakin! — Kas niin, käy nukkumaan- vaan. Huomenna puhumme
tästä asiasta enemmän. (Menee vasemmalle.)

MAIJA

Ja nyt herran luokse, nopeaan! (Juoksee oikealle.)

KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta, katselee ympärilleen ja pui
nyrkkiä Matille aittaan.

— Senkin kekäle! — Minkäs tekisit nyt, jos tulisin ja pistäisin
puukon kurkkuusi. Hävytön — virkamies ja varkaissa ihmisten aitoissa!
Mutta nytpä olet koreasti sidottu ja minä käyn tekemässä asianomaisen
raportin. — Ja muista, jos et pysy koreasti siellä, niin tulen ja
murhaan sinut! (Panee oven kiinni.) — — Saakeli, kun saa keskellä yötä
lähteä taivaltamaan, herra ties minne! (Menee varovaisesti vasemmalle.)

    (Kallio ja Maija tulevat hetken perästä oikealta.)

MAIJA

Herra on hyvä, 'täältä on luhti. (Menee luhtia kohden.)

KALLIO torjuen.

Annahan olla vielä. Minä mietin vielä. — Raitis ilma, luulen, tekee
hyvää sekä sinulle että minulle. — Ja siksi toiseksi- tunnen pääni
olevan aivan sekaisin. — — (Istuutuu väsyneesti.)

MAIJA vilkuu ympärilleen.

Olisi vähän kiire, — saattaisi joku tulla!

KALLIO

Kas vaan — pelkäät siis? (Terottavasti.) Niin, niin, kun on paha
omatunto, niin pelkää...

MAIJA

Enhän minä muiden takia, mutta emännän. Stiinan kanssa me kyllä asiasta
sovimme.

KALLIO

Mitä lempoa Stiinalla on tämän asian kanssa tekemistä! Vai onko hän
uskottusi?

MAIJA

On.

KALLIO

Luonnollisesti. Kun tekee syntiä, niin on hyvä olla joku, jolle voi
puhua. Sitten on parempi olla. — Eikö totta?

MAIJA ei oikein ymmärrä.

— Oo — o — on...?

KALLIO matkien.

— Oooon! (Katsoo ihmetellen hieman ivallisena tyttöön. Sinä siis
hyvällä omallatunnolla otat minut vuoteeseesi nukkumaan?)

MAIJA

Kyllä. Aivan hyvällä. Tulkaa nyt vaan rauhallisena.

KALLIO

En! En tule — kuuletko — vielä.

MAIJA

Miksi ei? (Jää katsomaan ihmetellen.)

KALLIO

— Se on minun asiani! — — — Mitä sinä siinä tuijotat?

MAIJA pelästyy.

— E — e — en miltään. — Antakaa anteeksi!

KALLIO tulee luo.

— Anteeksi..

KALLIO hymähtää harmistuneena.

MAIJA

Niin, kun minä en osaa olla, niinkuin pitäisi.

KALLIO

Se vielä puuttuisi, että osaisit! — — Ja muuten, minä olen hermostunut
kaikesta, joten haluan hieman raitista ilmaa!

MAIJA

Minä ymmärrän.

KALLIO

Etkä ymmärrä. (Nousee kävelemään. Pysähtyy Maijan eteen.) En minä siksi
ole hermostunut, että minut kuskattiin pellolle, vaan — — (Kävelee.)

MAIJA

Vaan mistä sitten?

KALLIO

Siinäpä se. Sinä et ymmärrä miltään — — — Sinun tähtesi!

MAIJA

Sitä minä en tiennyt.

KALLIO

Kuinka vanha sinä olet?

MAIJA

— Kahdeksannellatoista.

KALLIO

Ja minä Olen kaksikymmentäkahdeksan, ymmärrätkö! (Kävelee.)

MAIJA

— En.

KALLIO perältä.

Minä olen kaksikymmentäkahdeksan vuotta ja minulla on tunteita!

MAIJA

Minä uskon.

KALLIO tulee luo.

Mutta minulla on periaatteita myöskin!

MAIJA

Mitä ne ovat?

KALLIO

— Vakaumuksia! (Kävelee.)

MAIJA

Minä ien tiennyt.

KALLIO

Mitä sinä sitten tiedät! — — — Sinä luulet varmaan, että minä olen
samanlainen kuin muutkin miehet. Mutta siinä sinä erehdyt! — — — Vaikka
minä olenkin tunneihminen, niin pystyn kuitenkin hillitsemään itseäni!

MAIJA

— Sehän on hyvä... (Katsoo häneen.)

KALLIO

— Niin onkiin! — Minua 'ei järkytä mikään. Minulla on 'raudankova
tahto! — — — Katso vaan, en minä säpsähdä! — Minä voin taistella,
vaikka ölisit kuinka kaunis — tarkoitan — — — minä yleensä voin
taistella kauneutta vastaan! — — taota — — ei, ei, kauneutta vastaan,
vaan kauneuden puolesta — — — mitä sinä tuijotat siinä?

MAIJA

Herra on sairas.

KALLIO suuttuu.

Minä olen terve kuin pukki! (Hillitsee itsensä. Paussi.) Niin, minä
en todellakaan ole terve. Minä olen hermostunut ja väsynyt. — Se akka
siellä majatalossa ja — kaikki! — — — Niin. (Tulee hänen luokseen.)
Maija... Katsoppas minua nyt suoraan äimiin! — — — (Maija katsoo.)
Noin, noin... Minä uskon, että sinä olet hyvä tyttö. — Niin — Minä
uskon sen. (Hengittää raskaasti.) Ja — — ja — että sinulla on hyvät
tarkoitukset — minä tiedän — — —

MAIJA katsoo häneen ihmeissään suu auki.

KALLIO mieltyy häneen yhä enemmän. Näpsäyttää sormellaan hänen huulensa
kiinni.

Kun toinen puhuu, ei saa pitää suutansa auki, se on rumaa. — Annappas
kun katson sinua oikean. (Katsoo pitkään, ei voi vastustaa kiusausta,
vaan suutelee häntä kuin lasta.)

MAIJA väristen vetäytyy pois, pelon sekainen ilme kasvoilla.

KALLIO vähän hämmästyneenä itsekin rohkeudestaan.

— No? (Lempeästi.) Mitä nyt?

MAIJA väräjävällä äänellä.

— Nyt ei herra tehnyt oikein?

KALLIO säpsähtää.

— Minä! (Selvittää.) Minä — en suudellut sinua, niinkuin suudellaan —
Minä sinua — isällisesti? Minä — ymmärrätkö? — Minä en tarkoittanut
pahaa! (Häpeästä harmistuneena.) Jos sinä tyttö ajattelut minua
huonona, niin — —!?

MAIJA

— Enhän minä, huonoja — mutta, minua ei ole kukaan ikinä suudellut — Ja
se oli niin — — en minä tiedä — — (Pitelee poskiaan.)

KALLIO

On kai sinua isäsi suudellut?

MAIJA

Isä kuoli jo pienenä...

KALLIO

No, äiti sitten?

MAIJA

Äiti kuoli myöskin.

KALLIO

Mutta kenen luona sinä asut? Kasvatusvanhempain?

MAIJA

— Ei he koskaan...

KALLIO'

Sitten se ei ole minun syyni. Minä olen oppinut maalimailla, että saa
suudella, kun siinä ei ole mitään rumaa.

MAIJA tulee luo.

Te suutelette sitten, niinkuin isä suutelee?

KALLIO

Tietysti, etkö sitten tuntenut?

MAIJA

— En minä ehtinyt, hämmästyin niin. Suudelkaa minua nyt uudestaan, niin
minä kuuntelen. (Tarjoaa huulensa.)

KALLIO pelästyy.

— Ei, ei, ei! (Pakenee häntä.) En minä enään osaa —

MAIJASTIINA tulee samalla luhdin ovelle.

Oliko täällä ketään?

KALLIO itsekseen.

Jumalan kiitos!

MAIJA juoksee häntä vastaan.

On, minä! — Kuule, meidän täytyy nyt mennä sinun luhtiisi nukkumaan
— herra jäi ilman asuntoa ja meidän täytyy luovuttaa minun luhtini
hänelle!

MAIJASTIINA

Vai niin. Odota, kun saan hameen ylleni. (Menee takaisin luhtiin.)

KALLIO on kääntynyt hämmästyneenä kuuntelemaan.

Stiinan kanssako sinä olet nukkunutkin?

MAIJA

Niin, kesäajat. On niin hauska kun on toveri.

KALLIO

Niinpä kyllä! Ja nyt?

MAIJA

Nyt me menemme hänen luhtiinsa, 'että te pääsette minun luhtiini.

KALLIO

Menetkö sinä myös?

MAIJA

Tletysti. Kuinkas sitten?

KALLIO

Ei ei — minä vaan muuta. Sehän on itsestään selvä asia! (Häpeää,
sivuun.) — Ooo — minkälainen aasi minä olen ollut.

MAIJASTIINA tulee pukeutuneena.

Herralle taisi käydä vähän ohrasesti siellä meillä? Jäitte ilman
asuntoa! No, onhan nyt vielä kesäaika ja luhdissa on kyllä hyvä asua.

KALLIO

Jos vaan sen sallitte?

MAIJASTIINA

Kah, salinhan minä. Ja olisinhan minä luovuttanut kamarinkin, mutta
siinä tuli hieman väärää ajatusta. Sen Pirkon takia se kaikki tuli.

KALLIO

Minkä Pirkon?

MAIJASTIINA

No, kun herra tykkäsi, ettei minulla ole kokemusta ja antoi sen Pirkon,
— vaikka Maija minä oikeastaan olen!

KALLIO

Voi, peijakas! Senkö takia te siis? No, nyt minä ymmärrän. — Oikein,
oikein. Maija te olette ja Maijan te saatte. Heti ensi tilassa tapahtuu
roolin vaihto.

MAIJASTIINA

Sitten tässä tuleekin eri käänne asioissa. Mutta, onko vamma sitten,
että sen saan?

KALLIO

Epäilettekö? Minä samoin jo, että sen saatte.

MAIJASTIINA

Sitten ei muuta! Hyvää yötä nyt tällä kertaa. — Tule Maija.

MAIJA

Hyvää yötä, herra...? (Hiljaa.)

KALLIO

Elähän vielä, Maija. Anna minulle kätesi? (Maija antaa.) — Hyvää yötä,
Maija...!

MAIJA

— Hyvää yötä, herra! (Hiijaa. Menee hiljaa Stiinan jälkeen.)

KALLIO katsoo hetken hänen jälkeensä.

Jumalani, millainen lapsi! — (Menee ajatuksissaan perälle katsomaan
hänen jälkeensä. Samalla aukeaa aitan ovi ja Matti ryömii sieltä ulos
kädet ja jalat sidottuina, suukapula suussa.)

KALLIO hämmästyy.

Mikäs olio siinä on? (Tuntee Matin ja huomaa asian.) Sehän on
paikkakunnan poliisi ja aivan onnettomassa tilassa. (Ottaa suukapulan
pois häneltä.) Miten olette tuohon tilaan päässyt?

MATTI irvistelee pahasti.

— Avatkaa — avatkaa — kädet —

KALLIO

Hah, hah — kädet ja jalat sidottuina, kuin vaarallisemmankin
pahantekijän. (Auttaa kädet vapaiksi.) Selvittäkäähän nyt tapaus...
Vai oletteko menettänyt puhelahjannekin?

MATTI kamalasti häpeästä harmistuneena.

Enkä selvitä! (Irroittaa itse jalkansa.) Oletteko nähnyt erästä
epäilyttävän näköistä roikaletta tässä lähitaloilla?

KALLIO

En, en — ottamatta huomioon teitä — sillä tämä kaikki on todellakin
epäilyttävää.

MATTI

Elkää irvistäkö! Tässä on vakava paikka kysymyksessä. Ettekö nähnyt
erään roikaleen tulevan ulos tuosta aitasta?

KALLIO

En, en — paitsi teidät! (Nauraa.)

MATTI suuttuneena.

Sieltä tuli ulos eräs toinenkin!

KALLIO

Häntä minä en ole nähnyt. — Hänkö se teidät sitoi?

MATTI

Se on minun asiani! — Ehkä te olette salaliitossa hänen kanssaan.
Jaa... — Se oikein nauraa, joka viimeksi nauraa. Tietäkää, minä olen
nyt koko poliisi, enkä vaan virkaatekevä — näyttäkää minulle passinne,
heti.

KALLIO

Hah hah — Mene suolle passinasi!

MATTI

— Passinne, mies!

KALLIO

Se on tarkastettu jo ja sen tarkasti emäntänne silloin, kun te olitte
vielä puoli poliisia. (Nauraa ja menee luhtiin.)

MATTI

Katsoppas vaan — niin menee Maijan luhtiin, kuin omaansa! (Menee ovelle
ja koputtaa.) Maija, Maija — odotappas, kun kantelen, Maija!

OLLI tulee perältä. Jää mykkänä katsomaan.

Matti! Jukolavit!

MATTI

— Olli'! — Oili, tule tänne, tänne pian! (Kuuntelee ovella.)

OLLI tulee reippaasti luo ja ottaa Mattia niskasta kiinni.

Sinä sakramenskatun esivalta! Minun Maijani luoma yöjalassa! (Nostaa
hänet ilmaan ja painaa permantoon takaisin.) Tiedätkö sinä, että Maija
on minun! minun! — sinä kiiltonappi! Ja että kuka minun Maijaani
lähentelee, se saa tuntea tätä! (Antaa Matille selkään aika tavalla.)

MATTI rimpuilee ja koettaa selvittää, mutta ei saa mitään selvitettyä.

KALLIO

Tulee luhdista paitahihasillaan.

Mikä elämä täällä? Miksi te sitä raukkaa noin löylytätte?

OLLI jää silmät selällään katsomaan Kallion päälle.

MATTI saa samalla tilaisuuden ryömiä voihkien syrjään.

KALLIO

Antaa tuon jo olla, minä luulen, että hän on saanut tänä iltama jo
aivan tarpeekseen!

OLLI

— Mistä te paitahihasillanne siihen?

KALLIO

— Tulinko? Tuosta luhdista. Olin juuri aikeissa ruveta levolle, niin
kuulin nujakkanne.

MATTI huutaa syrjästä.

Siinä se mies on, joka oli Maijasi luona, enkä minä!

KALLIO

Minkä Maijani?

OLLI alkaa käsittää.

Tulitteko te tuosta luhdasta? Osoittaa luhdin ovea.

KALLIO

Kah — tulinpa tietenkin — mistä minä olisin sitten tullut?

OLLI

— Se on minun morsiameni luhti!

KALLIO

Maija sanoi taas, että se on hänen luhtinsa.


MATTI matkien.

Maija sanoi. — Maija sanoi! Ryntää päälle vaan, Olli ja anna herralle
selkään!

OLLI alkaa julmistua.

— Herra!!!

KALLIO

Elkää kuunnelko tuota hupsua — teidän Maijanne on —

MATTI huutaa väliin.

— Hänen Maijansa nyt, Olli. Sinulla ei ole enään mitään tekemistä sen
asian kanssa.

OLLI Huomaa pitkän halon aivan vieressään. Sylkäsee kouriinsa, tempaa
halon.

Vai on se niin.

KALLIO huomaa vaaran ja lähtee äkkiä karkuun oikealle.

OLLI katsoo ällistyneenä hetken.

— »Ottiatuota!» (Lähtee nopeasti perään.)

MATTI päästää vahingoniloisen naurun ja huutaa jälkeen.

Ota kiinni! Ota herra kiinni!

EMÄNTÄ tulee vasemmalta keppi kädessä.

Mikä jumalaton elämä täällä on keskellä yötä?

ISÄNTÄ hänen jälkeensä.

Mitäs sinä Matti huudat kuin hullu!

MATTI katsoo vähän aikaa. Huomaa kepin. Juoksee nopeasti luhtiin.

EMÄNTÄ

Vai siiliä tavalla, Matti! (Nostaa hameensa ja juoksee luhdin ovelle.)
Kiinni! Avaa heti ovi, Matti! Kuuletko, heti auki! Maija. Maija, Marja!
Matti on luhdissasi!

KALLIO tulee oikealta hikisenä juosten ja aikoo luhtiin.

Hyvä Jumala! Ihmisiä! (Lähtee nopeasti juoksemaan vasemmalle.)

EMÄNTÄ

Herra siunaa! Kuka se oli?

OLLI ryntää halko olalla näyttämölle, huomaa mihin Kallio juoksi.

— Ottiatuota! (Lähtee sen karjastuaan perästä.)

    Väliverho.




NELJÄS NÄYTÖS.


Avara pihamaa Alatalossa. Oikealla talon seinämä ovella ja ikkunalla
varustettuna. Vasemmalla puutarha ja aita. Perällä joko niitty tai
peltomaisema;, suuri veräjä tai portti ja maantie. Portin molempiin
pylväisiin on sidottu ruiskimput. Talossa vietetään elojuhlaa ja
tanssitaan. Aina kun ovi aukeaa, kuuluu sieltä viulun soittoa ja
tanssi-hälinää.

Olli ja Maijastiina tulevat talosta hikisinä ja hengästyneinä.

OLLI

Huh, huh — — Kyllä sinä Stiina olet sentään aika tanssimestari!

MAIJASTIINA

— Tietysti. Eikö sitten saisi?

OLLI

Juu, juu... Mutta kun tuota olemustakin on sinussa vähän niinkuin
riskinpuoleisesti, niin luulisihan häntä vähempikin piisaavan.

MAIJASTIINA

Eipä tuota elojuhlaakaan ole kuin kerran vuodessa, jos häntä silloin
vaikka tanssinkin.

OLLI

Jaa jaa — tanssii. Mutta sinä et tanssikkaan, sinä laukkaat.

MAIJASTIINA

— Mitä teen?

OLLI

Häh? — Laukkaat — niinkuin hevonen, heh...

MAIJASTIINA

Se oli hyppypolkka! Ja eiäkä sinä minun tanssiani arvostele, kun kerran
itse hypit kuin surviainen.

OLLI

— — Survi — — — Sanoitko sinä surviainen.

MAIJASTIINA

Samoin ja sanon vieläkin.

OLLI

Soo-oh — — — mutta eläppäs räkytä siinä sinä Maijastiina, vaan jätä
surviaiset ja sarviaiset ja tule tänne penkille istumaan. (Menee
penkille.) Jaa-ah... Se on sitten elojuhla-ilta. Mutta milloinkas ne ovat
ne meidän häät, Stiina?

MAIJASTIINA

Kun kiirein aika ohi, sanoi emäntä, ja vastahan meidät on kerta
kuulutettukin.

OLLI

Vieläkö sitä kuuluttaakin pitää useammin?

MAIJASTIINA

Tietystä! — Ei, mutta minun on jouduttava tupaan uutista laitamaan.
Istu sinä täällä ulkona, kun kerran et tanssia halua.

OLLI

Jaa, ettäkö uutispuurolle? Onkos se jo aika? Niin. Siitä uutisestahan
se on se herrakin laulanut aina siitä kilpajuoksusta asti.

MAIJASTIINA

Siitäkö, kun meinasi rukiin polkea?

OLLI

Ilman armoa, niin. Mutta silloin minä huusin »anna nyt kinttusi seista,
ei sitä sentään Jumalan viljaa poljeta!» Ja seisattuihan se. Muita jo
oli herra märkänä!

MAIJASTIINA

Sen arvaa.

OLLI

Vaikka olin tuota minäkin Ja siinä se rauha tehtiin ja erehdys
selvitettiin, rukiin reunassa. Ja siinä sitä minäkin sitten sanoin,
ettei se leikin leipä tule — niin että jos herrakin meinaa täällä elää,
niin pellolle sitä olisi tultava.

MAIJASTIINA

Ja herra tuli.

OLLI

Tuli se. On se leikannut, kyntänyt ja tappurissa ollut kuin muutkin.
Osaa se työtä tehdä, jos osaa tiatteritkin pelata. Osaa se.

MAIJASTIINA

Minusta se sanoi, että olin paras Maija, minkä hän moneen vuoteen oli
nähnyt.

OLLI

Ja minä olin kuulemma paras »ottiatuota». Heh, heh. Lysti herra se on..

MAIJASTIINA

Mutta nyt se loppuu sekin. Herra lähtee huomenna Helsinkiin. Ja sitten
alkaa meillä samallainen aika kuin ennen herraa, — sillä erotuksella
vain, että nyt me olemme kihloissa.

OLLI

Mutta usko taikka elä, niin ilman herraa emme olisi vielä tuota —
ottiatuota.

MAIJASTIINA

Se on totta se. Herran ansioksi se on tämä luettava. Mutta tiedätkö
mitä?

OLLI

Häh?

MAIJASTIINA

Maijasta on tullut vähän kummallinen viime aikoina.

OLLI

Kuinka niin?

MAIJASTIINA

Kuutamolla se haaveilee ja sirkkojen ääntä kuuntelee. Olenpa tavannut
hänet pari kertaa itkemässäkin.

OLLI

Soo-oh? No, mitä hän sitten itkee?

MAIJASTllNA

Sitä hän ei sano — enempää kuin muutakaan puhu. Hän on tullut hyvin
hiljaiseksi ja vaiteliaaksi. Aivan varmaan hänellä on suuri suru.

OLLI

Se on surkeaa, että on niin surkeaa. Maija on ollut paras Katri, sanoi
henna, minkä hän oli nähnyt. (Muistaa jotain.) Nyt minä tiedän!

MAIJASTllNA

Mitä sinä tiedät?

OLLI

Minä tiedän miksi Maija suree.

MAIJASTllNA

No, miksi?

OLLI

Se on herran tähden, kun herra matkustaa pois!

MAIJASTllNA

Ole nyt! Herra nyt Maijasta — ja tietäähän Maija, mikä herra on.

OLLI

Mutta niin se vaan on — Kun tulin ulkoa, niin oli kaksi tuolla nurkan
takana. Ja silloin oli kuutamo ja kuitenkin sanoivat he, että on niin
pimeä, että täyttyy tunnustella. Ja huomaa, Maija — herralla oli käsi
Maijan kädessä.

MAIJASTllNA

Vai niin. Ilmankos hän viipyy usein iltasin ulkona. Vai niin.. Vai
herroja hän tavoittelee! Saa nähdä mitä tuosta vielä tulee!

MAIJA tulee talosta.

    Emäntä kutsuu Stiinaa.

MAIJASTllNA

Heti tulen.

MAIJA menee perälle.

MAIJASTllNA

Tule, Oili! (Molemmat menevät katsoen pitkään Maijaa.)

    (2 nuorta tyttöä tulee talosta nauraen ja puhellen. . Soitto taukoaa.)

I:NEN TYTTÖ huomaa Maijan.

No, Maija! Miksi et ole ollut mukana tanssimassa?

MAIJA

En minä nyt...

I:NEN TYTTÖ

Miksi et? Sinähän osaat tanssia.

MAIJA

Ei haluta.

II:NEN TYTTÖ

Mikä sinulla on? Olet niin kummallinen.

MAIJA

Ei mikään... Antakaa olla...

I:NEN TYTTÖ

Suretko jotain! Sano mailille niin me koetamme neuvoa.

MAIJA

Ette te voi neuvoa... Antakaa olla...

II:NEN TYTTÖ

Elähän myit, Maija... Ainahan sitä toinen voi jotain.. (Soitto alkaa.)
Nyt se aikaa taas... Tule mukaan, Maija!

MAIJA

En tule... Olen täällä. (Menee portista ulos maantielle ja kävelee
hiljaa vasemmalle.)

II:NEN TYTTÖ I:lle.

Sepä nyt kummallinen. Mikähän hänellä oikein on?

I:NEN TYTTÖ

Sitä olen minäkin ajatellut. Istuu nurkassa vaan, eikä tanssi ja nyt
lähtee yksin kävelemään.

II:NEN TYTTÖ

Hänellä on surua — aivan varmasti. Koko viime viikon on hän ollut
tuollainen. — Ei mutta peli on menossa. Mentihin!

    (Lähtevät taloon. Kallio ja Olli tulevat samalla talosta.
    Kaksi tyttöä tulee oikealta perältä.)

OLLI

Tännehän se tuli. — Hei, tytöt!

I:NEN TYTTÖ

Mistä kysymys?

OLLI

Tuota... Oletteko nähneet Maijaa?

I:NEN TYTTÖ

Eikös se tuvassa ole?

OLLI

Ei tuota — en minä sitä, vaan sitä toista Maijaa — Majatalon Maijaa?

II:NEN TYTTÖ

Tuonne maantielle meni! (Juoksevat sisään.)

OLLI

Jaha — — (Menee portille ja huutaa.) Maija!

KALLIO

Menkää te tupaan, minä puhelen hänen kanssansa täällä. (Menee portista
vasemmalle.)

MAIJASTIINA huutaa ovelta.

Oili!

OLLI

Juu, juu — minä tullen!

MAIJASTIINA

Nyt se alkoi juuri ja emäntä pyörittää pataa.

OLLI

No, joko se taas kerkesi. Eihän se riivattu enää muuta teekkään kun
vinguttaa sitä viuluaan. Ettei se vaan ole taas sitä lentävää.

MAIJASTIINA

Oli mitä oli — tule nyt vaan.

OLLI

Kunpa siitä edes elävänä selviäisi.

    (Menevät taloon. Kallio ja Maija tulevat perältä.)

KALLIO

Mitä sinä mietit, Maija?

MAIJA

En minä mitään — muuten vaan...

KALLIO

Ne huomasivat siellä sisällä ettet sinä ollut joukossa, ja niin täytyi
minun lähteä sinua noutamaan...

MAIJA

Minä — minä en tahtoisi olla siellä nyt?.

KALLIO

— Etkö? Voitko pahoin?

MAIJA

— Eeen, mutta minä en muuten vaan! Minua ei haluta.

KALLIO tulee Maijan luo.

— Oletko lukenut sen runon, jonka sinulle eilen annoin?

MAIJA

Olen.

KALLIO

Ymmärrätkö sen myös?

MAIJA

— En tiedä, jos minä kaikkea...

KALLIO

Niin, katsos — - Pitääksemme kauniina ja puhtaana jotain, on parempi,
että se säilyy käsin koskemattomana. Ja kun minä huomenna jo lähden,
niin tahtoisin, että sinä sen ymmärtäisit ennen lähtöäni.

MAIJA

Kyllä minä sen ymmärsin. Me emme tapaa enää koskaan toisiamme.

KALLIO

Kyllä me tapaamme, mutia vain ajatuksissa — joka aamu ja joka ilta.

MAIJA

Niin, niin...

KALLIO

Ja silloin meillä säilyy jotain oikein kaunista.

MAIJA

Niin kai ja surullista. Mutta minä en ymmärrä — miksi sen täytyy olla
niin — miksei se voisi olla toisinkin? Minun mielestäni se ei ole aivan
oikein. Minusta tuntuu niinkuin te olisitte tehnyt väärin minua kohtaan.

KALLIO

Kuinka niin, selitä?

MAIJA avonaisesti.

En minä osaa selittää. Minusta vain tuntuu...

KALLIO ottaa Maijaa kädestä.

Rakastatko sinä sitten minua niin paljon?

MAIJA

Rakastan ja vielä enemmänkin.

KALLIO syleilee häntä nauru suupielessä.

Maija! Minun herttainen Maijani! Minun kallis Maijani! Minun suuri
lapseni!

MAJATALON ISÄNTÄ tulee talosta.

Soo-o, soo-o. — Ja siinä vielä keskellä pihamaata. Jos eukko sattuu
näkemään, niin ottaa teidät lempo.

KALLIO

Kyllä tämän saa jo vaimonnekin nähdä. Kutsukaa hänet vaan tänne.

MAJATALON ISÄNTÄ

Soo, soo... Vai on se jo siellä asti... No, kutsutaan sitten eukko.
(Menee sisälle.)

MAIJA

Minä en uskalla emännän nähden. Miksi te hänet kutsuitte?

KALLIO

Minulla on hänelle asiaa nyt, ja se koskee meitä molempia. Mutta
voithan sinä hetkeksi mennä syrjään, jos haluat, minä puhun hänen
kanssaan kahden.

MAIJA

Minä menen luhtiin — tulkaa minua sieltä noutamaan.

KALLIO

Kyliä. (Maija menee perälle.)

MAJATALON EMÄNTÄ tulee talosta vakavana.

Missä Maija on?

KALLIO

Hän tulee kohta. Minulla olisi emännälle muuten asiaa, jos emäntä
tahtoisi olla hyvä ja kuunnella.

MAJATALON EMÄNTÄ

Vai niin. Mutta ensin on minun tavattava Maijaa. — Minne hän meni?

KALLIO

Luhtiin meni.

MAJATALON EMÄNTÄ

Hyvä. Odottakaa minua täällä, palaan pian. (Menee perältä.)

RAILA tulee talosta.

No, herra Kallio. Ettekö aio tanssia ollenkaan? Siellä yksi ja toinen
kyselee teitä.

KALLIO

Kuulkaapas! Istukaapas tänne penkille hetkiseksi, Minulla on teille
tärkeää asiaa.

RAILA

Taitaapa ollakkin, koska olette noin vakavan näköinen. (Istuutuu luo.)

KALLIO

On hyvin tärkeää... Mitä luulette — olisiko mahdollista saada täältä
vuokralta maata? Ajattelin jos rupeaisin maata viljelemään?

RAILA hämmästyneenä.

Kah, miksikäs ei? Onhan täällä taloja, jotka ovat jo pitemmän aikaa
olleet huonolla hoidolla ja joiden omistajat mielihyvällä antavat
niitä hoidon alle. Mutta aijotteko todellakin tehdä sellaisen käänteen
elämässänne? Entäs taiteenne?

KALLIO

Se saa jäädä! Ja voimmehan perustaa tänne oman teatterin, jos sitä
välttämättä tarvitsemme! Vai kuinka?

RAILA

Aivan oikein. Odottakaa vähän. Asia pannaan heti alulle. (Aikoo
oikealle.)

ALATALON ISÄNTÄ tulee oikealta.

No, tännekös se Railakin aikoo jäädä? Yks' toisensa jälkeen!

RAILA

Kuulkaapas isäntä! Teillähän on talo ylämaassa melkein kuin oman
onnensa nojassa, eikö totta?

ALATALON ISÄNTÄ

Onhan se, talo ylämaassa?

RAILA

No niin, siinä on mies, joka hoitaa sen. Sopikaa vuokrasta vaan ja
herra Kallio rupeaa maanviljelijäksi.

ALATALON ISÄNTÄ

Ohoh! Mutta tiatteri? Mitenkäs sen kanssa käy?

KALLIO

Pelaamme tiatteria aina sen jälkeen kuin työltä joudamme.

ALATALON ISÄNTÄ

Sehän on miehen puhetta! Siihen minä yhdyn. Työn jälkeen tiatteri ja
huvi. Asia on valmis. Sopimukset voimme kirjoittaa huomenna täällä.
Tuohon käteen.

KALLIO

Selvä! (Lyövät kättä.)

RAILA

Sanasta miestä ja sarvesta härkää!

ALATALON EMÄNTÄ tulee tuvasta.

Pian nyt, isä, polkka on menossa!

ALATALON ISÄNTÄ

Kuuleppas äitiseni. Tässä on Ylätalon tuleva hoitaja! Löimme kättä
juuri ja herra Kallio rupeaa Ylätalon maita viljelemään. No, mitäs
sanot, äiti?

ALATALON EMÄNTÄ tulee luo.

Mitäpä minä, sinähän sen tiedät. Onneksi olkoon vaan! (Puristaa Kallion
kättä.) Mutta yksinkö te alatte sitä ruveta hoitamaan?

RAILA

Todellakin! Sellainen talo kaipaa emännän!

ALATALON ISÄNTÄ

Juu... Ilman emäntää tokko siitä tulee mitään!

KALLIO

Olkaa huoletta; Se on jo katsottu.

RAILA

Katsottu! Ja tästä kaikesta me emme tiedä mitään! Saako tuvan kysyä,
kuka hän on? Ehkä joku hienohelmainen suurmaailman nainen?

ALATALON EMÄNTÄ

Tietysti — joku sivistynyt hieno neiti!

ALATALON ISÄNTÄ

Juu — mutta silloin siitä hoidosta ei tule mitään! Sellainen hienohelma
ja tunkio eivät sovi yhteen. Läkähtyyhän se lilja, kun läävään joutuu.
(Naurua.)

KALLIO nauraen.

Minä luulen, ettei minun liljani läkähdy. — Ja luulenpa vielä, että hän
pystyy maatöihin yhtä hyvin, kuin meistä kuka tahansa.

RAILA

Oo! — Kun ei vaan sitten olisi Pukkilan Kaisa, sillä ainoastaan hän voi
näillä mailla lyödä miehet laudalta! Mutta silloin säälin teitä, herra
Kallio!

KALLIO nauraen.

Pelkään, että ilman minua te ette arvaa, kuka hän on.

RAILA

Samoin pelkään minäkin. Mutta tulkaa nyt nopeasti avuksi — aivanhan
tukahdutatte meidät uteliaisuuteemme.

KALLIO

No niin, minä sanon — mutta elkää hämmästykö valintaani. Tyttö, jonka
olen valinnut, on — — (Majatalon emäntä ja Maija tulevat samalla
perältä. Majatalon emäntä on ankaran näköinen. Maija alistuvan ja
nöyrän näköinen. Majatalon isäntä tulee tuvasta.)

MAJATALON EMÄNTÄ

Ehkä herrasväki olisi hyvä ja siirtyisi vähän tuvan puolelle, minulta
ja isällä olisi tärkeää asiaa tälle herra Kalliolle.

RAILA

Mutta meillä on myöskin tärkeää asiaa. Te tulitte sen juuri
keskeyttämään!

MAJATALON EMÄNTÄ

Minulla on tärkeämpää! Asia koskee kasvattitytärtäni Maijaa ja tätä
herra Kalliota tässä.

    (Kaikki hämmästyvät paitsi Kallio.)

RAILA huudahtaen.

Nyt minä tiedän! Tulkaa sisään, isäntä ja emäntä, minä tiedän kaikki!

    Kaikki kolme menevät perältä.

MAJATALON EMÄNTÄ astuu Kallion luo.

Minä tiedän kaikki. Maija on puhunut minulle. Mitä te oikein meinaatte?
Ensin te panette lapsen pään pyörälle ja sitten aiotte livistää
tiehenne! (Kallio aikoo vastata.) Olkaa vaiti! Luuletteko, etten minä
ole sitä huomannut? Onhan tyttö ollut jo pitemmän aikaa kuin pöhkönä.
Niin, niin, minun silmäni eivät petä. — Ei Maija kylläkään itsestään
ole mitään kertonut. Minä pakoitin hänet siihen. Ja sitten hän ojentaa
minulle tällaisen paperin ja sanoo — lukekaa — niinkuin minä mokomaa
roskaa ymmärtäisin, enempää kuin hänkään! Te olette kuulemma sen
hänelle antanut! Ja tämän takia hän on sitten onneton! Mikä tämä sitten
on, selvittäkää!

KALLIO hymyillen.

Se on runo.

MAJATALON EMÄNTÄ matkien.

Runo! Mikä runo? Mitä te siinä sitten sanotte?

KALLIO kertaa säkeitä:

    Ja välille kuin silta sais
    ja matkan puolentais.
    Ja joka aamu, Ilta, niin
    me noustals taivaisiin.

MAJATALON EMÄNTÄ

Ja tuollaista te syötätte lapselle, jonka pään olette pannut sekaisin.
Luuletteko, että hän on niin tyhmä, ettei ymmärrä, mitä te siinä
ajatte takaa. Ymmärtäähän hullukin, ettei taivaaseen nousta, kuin
kerran ja sekin kuoltua. Naimisiin teidän on noustava, eikä taivaisiin.
Ja senkin täytyy tapahtua tässä ajallisessa, eikä tulevaisessa, ja
ennenkuin livistätte Helsinkiin.

KALLIO

Te annatte siis meille siunauksenne.

MAJATALON EMÄNTÄ

Minkä? — Siunauksenko? —

KALLIO

Niin?

MAJATALON EMÄNTÄ ei vieläkään käsitä.

Mihin sitten — taivaaseenko?!

KALLIO

Nyt heti tällä hetkellä. (Menee Maijan luo.) Tahdotko tulla vaimokseni
Maija jo täällä ajallisessa elämässä? Se tulevainen näyttää niin kovin
epävarmalta.

MAIJA

Tahdon, herra...

MAJATALON ISÄNTÄ

Mitäs sinä nyt sanot, äiti?

MAJATALON EMÄNTÄ

Minä en todeltakaan käsinä. Luulin sen riivatun panevan vastaan ja
tavallista lujemmin. (Kalliolle.) Se on siis varma, että otatte Maijan
jo täällä ajallisessa?

KALLIO

Me otamme molemmat toisemme jo täällä ajallisessa.

MAJATALON EMÄNTÄ menee tupaan ja tyrkkää oven auki.

Jos väki olisi hyvä ja tulisi heti tänne!

MAJATALON ISÄNTÄ

Olet sinä äiti — heh, heh!

KALLIO

Eiköhän olisi hyvä lähettää hakemaan pappi samalla?

MAJATALON ISÄNTÄ

Niin äiti, pappi myöskin! Heh, heh!

    Vieraat tulevat tuvasta.

MAJATALON EMÄNTÄ

Aivan oikein. Mene heti talliin, pane musta puihin ja aja pappilaan!

MAJATALON ISÄNTÄ pelästyy.

Häh?

MAJATALON EMÄNTÄ

Ja jos ei meinaa ottaa kuuluutusta vastaan, niin muistuta, että
huomenna teurastetaan pari lihavan puoleista sikaa — kyillä ottaa.

KALLIO nauraen.

Ehkä sentään jätämme kuulutuksille panon meidän kahden asiaksi, emäntä?

MAJATALON ISÄNTÄ

Niin äiti'. Eiköhän se olisi parasta.

MAJATALON EMÄNTÄ

Mitä sitten puhut!

RAILA hymyillen.

No, mistäs täällä nyt on kysymys?

MAJATALON EMÄNTÄ astuu esiin.

Kysymys ei ole enemmästä eikä vähemmästä, kuin kasvattityttäreni
Maijan ja johtaja Kallion kihlautumisesta. (Isännälle.) Puhu sinäkin
jotain puolestasi.

MAJATALON ISÄNTÄ astuu esiin.

Niin. Siinähän se; He ovat nnäät päättäneet Ottaa toisensa jo täällä
ajallisessa ja ennenkuin herra livistää Helsinkiin.

RAILA

Onnittelen, onnittelen! (Puristaa molempain kättä.) Turhaan ette
morsiantanne äsken kehunut!

ALATALON ISÄNTÄ tulee onnittelemaan.

No, Maija ei navettaan läkähdy, siitä voin panna niskani pantiksi.

ALATALON EMÄNTÄ onnitellen.

Saipa Ylitalo nyt hoitajan, johon voi luottaa.

OLLI ryntää esiin.

»Ottiatuota» — tuota! (Onnittelee nauraen.)

MAIJASTIINA onnittelee.

Nyt ei Maijan kai tarvitse enää sirkkoja kuunnella!

    (Naurua ja muiden vierasten onnittelua.)

RAILA

No, Alitalon isäntä ja herra Kallio. Milloinka luulette että pääsemme
viettämään tupaantuliaisjuhlaa Ylitaloon?

KALLIO

Jos Alitalon isäntä huomenna vahvistaa luovutuspaperin ja talo on
tyhjänä ja käyttökunnossa, niin eiköhän juhlimaan päästä jo ensi
viikoilla!

MAJATALON ISÄNTÄ nykäisee vaimoaan.

— Kuuntele, äiti!

MAJATALON EMÄNTÄ

— — Mitä — mistä on kysymys?

ALATALON ISÄNTÄ

Talostani vaan Ylämaassa Lupasin sen näet Kalliolle vuokraa vastaan.

MAJATALON EMÄNTÄ huudahtaa.

Vävylleni! Ei hän mitään vuokratiloja tarvitse! Hänelle on talo
Korvella ja sata tynnyrinalaa maata ja sen annan minä hänelle
myötäjäisissä!

RAILA

Hurraa! Eläköön Majatalon emäntä, eläköön!

KAIKKI

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

ERÄS VIERAS portilla.

Matti tulee! Matti tullee ja karkuri on rattailla!

    (Hälinää — juoksua portista ulos, ääniä.
    »Matti», »Karkuri», »Onko mahdollista».)

RAILA

Olisiko mahdollista, että Matti olisi saanut sen karkurin kiinni!

ERÄS VIERAS

On, on! Aivan totta. Tuonne sitoo paraillaan hevosta!

KALLIO

Sitten on Matti maineensa pelastanut!

    (Kaikki tunkeilevat porttia kohden.)

ERÄS VIERAS

Tuossapa Matti jo onkin.

MATTI tulee mahtavana perältä.

Ehtoota!

USEAT

Ehtoota!

MATTI

Täällä vietetään juhlaa?

RAILA

Niinhän täällä vietetään, miks'et sinä ole ollut mukana!

MATTI arvokkaasti

Virka-asiat... Vai vietetään täällä juhlaa!

USEAT

Vietetään.

RAILA

Elojuhlaa!

ÄÄNI joukosta.

Ja kihlajaisia! Kohta rupeamme tanssimaan tuletko mukaan Matti?

MATTI

Eipä tässä kerkiä. Tulin vain sivumennen pistäytymään.

RAILA

Onko totta mitä tuo mies sanoi, että olet napannut sen karkurin kiinni?

MATTI

Tulihan tuo napattua. — Kenen kihlajaisia vietätte?

KALLIO

Minun ja tulevan vaimoni.

MATTI

Soo — vai oikein herran? No kenen se herra nai?

KALLIO

Tulevan vaimoni, jos sallitte?

MAIJA

Minut, Matti'

MATTI

Häh! — Mutta sinähän — — —? Eikös sinun pitänyt tulla minulle?

MAIJA

Mitä sinä minulla tekisit? Onhan sinulla karkuri!

RAILA

Mutta mihin sinä sen karkurin, Matti, jätit?

MATTI

Hevosessa on ja kytkettynä. Kyllä se pysyy!

RAILA

Mutta jos hän karkaa hevosineen päivineen?

    (Äänettömyys.)

MATTI

Perhana!

    (Juoksee äkkiä ulos. Yleistä naurua.)

ALATALON ISÄNTÄ

Ja nyt hyvät juhlavieraat. Tämän päälle iloinen tanssi ja sitten kaikki
uutispöytään.

ÄÄNIÄ

Hyvä, hyvä!

Vieraat menevät tupaan. Viulu alkaa soida.

    Väliverho






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76511 ***